|
|
|
Kustannusosakeyhtiö Tammi
|
José Saramago
Portugalilainen José Saramago (s. 1922) syntyi maanviljelijäperheeseen pienessä Azinhagan kylässä Lissabonista pohjoiseen. Nuori Saramago joutui jättämään koulun kesken talousongelmien vuoksi. Hänen ensimmäinen ammattinsa oli mekaanikko, minkä lisäksi hän on työskennellyt virkamiehenä, toimittajana ja kääntäjänä. Vuodesta 1992 Saramago on asunut Lanzarotessa Kanariansaarilla. Hän on Portugalin ensimmäinen nobelisti ja maansa tunnetuin kirjailija.
Saramagon tuotanto käsittää 15 romaania sekä runoja, näytelmiä, kertomuksia ja esseitä. Hänen tyylinsä on persoonallinen ja jäljittelemätön, ja teostensa allegorisen verhon takaa hän sivaltelee aikamme ilmiöitä hyvinkin terävästi.
Nobelin palkinnon Saramago sai vuonna 1998. Palkintolautakunnan perustelujen mukaan hän "tuo mielikuvituksen, myötätunnon ja ironian kannattelemilla vertauksillaan pakenevan todellisuuden yhä uudelleen käden ulottuville". Hän on myös saanut suurimman portugalinkielisen kirjallisuuden palkinnon Prémio Camõesin ja hänen teoksiaan on käännetty yli 40 kielelle.
Kertomus näkevistä (Ensaio sobre a lucidez, 2004). Suom. Erkki Kirjalainen. Keltainen kirjasto. Tammi 2007.
Toinen minä (O homem duplicado, 2002). Suom. Erkki Kirjalainen. Keltainen kirjasto. Tammi 2005.
Luola (A caverna, 2000). Suom. Erkki Kirjalainen. Keltainen kirjasto. Tammi 2003.
Kaikkien nimet (Todos os nomes, 1997). Suom. Erkki Kirjalainen. Keltainen kirjasto. Tammi 2000.
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi (O evangelho segundo Jesus Christo, 1991). Suom. Erkki Kirjalainen. Keltainen kirjasto. Tammi 1998.
Kertomus sokeudesta (Ensaio sobre a cegueira, 1995). Suom. Erkki Kirjalainen. Keltainen kirjasto. Tammi 1997.
Kivinen lautta (A jangada de pedra, 1986). Suom. Jyrki Lappi-Seppälä. Keltainen kirjasto. Tammi 1994.
Baltasar ja Blimunda (Memorial do convento, 1982). Suom. Pirjo Suomalainen Pedrosa. Keltainen kirjasto. Tammi 1989.
|
|
|
|