|
|
|
|
Eeva-Liisa Manner
Eeva-Liisa Manner syntyi Helsingissä 5. joulukuuta 1921. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Viipurissa, jossa hän kävi kuusi luokkaa Viipurin yhteiskoulua. Ennen siirtymistään vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1947, hän toimi mm. vakuutus- ja kustannusvirkailijana. Manner kuoli Tampereella 73-vuotiaana.
Eeva-Liisa Manner on sodanjälkeisen kirjallisuutemme huomattavimpia kirjailijoita: runoilija, prosaisti, näytelmäkirjailija, suomentaja, esseisti ja kriitikko. Hänen läpimurtoteoksenaan pidetään kokoelmaa Tämä matka (1956). Se nosti hänet yhdeksi merkittävimmistä suomalaisen modernismin runoilijoista. Mannerin runoudelle on ominaista syvä ja herkkä tunne, voimakkaina näkyinä avautuva kuva-ajattelu ja ilmaisun melodisuus. Runouden lähtökohtana on usein yksinäisyys, josta lähtee tihentynyt ajan ja olemisen kokeminen. Mannerin kielellinen taidokkuus, syvällinen lukeneisuus ja musiikin tuntemus tekevät runoista monitahoisia. Hän tunsi laajalti eurooppalaista filosofiaa ja kirjallisuutta sekä Kiinan ja Japanin runoutta. Mannerin tuotannon suurimpia huippuja ovat Tämä matka -kokoelman lisäksi runoteokset Fahrenheit 121 (1968) sekä Kuolleet vedet (1977).
Manner oli myös merkittävä näytelmä- ja kuunnelmakirjailija, joskin hänen näytelmistään kaikkia ei ole julkaistu. Manner myös suomensi paljon, lähinnä eurooppalaista proosaa ja draamaa (Hesseä, Kafkaa, Mannia, Shakespearea), runsaasti ruotsalaista ja suomenruotsalaista sekä jonkin verran japanilaista kirjallisuutta. Mannerin lyriikkaa ja näytelmiä on käännetty useille Euroopan kielille.
Runot:
Kirkas, hämärä kirkas Kootut runot (toim. Tuula Hökkä) , Tammi 1999.
Hevonen minun veljeni. Hevosrunot 1956-1976. Piirrokset Kimmo Kaivanto, Tammi 1988.
Kamala kissa ja Katinperän lorut. Epäkohteliaita runoja & parodioita. Mezzotintot Frans Toikkanen, runokokoelma, Tammi 1985.
Runoja 1956-1977, Tammi 1980.
Kuolleet vedet. Sarjoja yleisistä ja yksityisistä mytologioista, runokokoelma, Tammi 1977.
Kamala kissa. Pilakokoelma. Vanhoille lapsille laatinut Eeve-Liisa Manner. Mezzotintot Frans Toikkanen, runokokoelma, Tammi 1976.
Paetkaa purret kevein purjein. Teema ja muunnelmia, runokokoelma, Tammi 1971.
Jos suru savuaisi. Elokuun runot ja muitakin, runokokoelma, Tammi 1968.
Fahrenheit 121, runokokoelma, Tammi1968.
Kirjoitettu kivi, runokokoelma, Tammi 1966.
Niin vaihtuivat vuoden ajat, runokokoelma, 1964.
Orfiset laulut, runokokoelma, Tammi 1960.
Eros ja Psykhe, runodraama, Tammi 1959.
Tämä matka, runokokoelma, Tammi 1956.
Kuin tuuli tai pilvi, runokokoelma, WSOY 1949.
Mustaa ja punaista, runokokoelma, Aura 1944 .
Romaanit ja novellit:
Kirjoittamisen aika. Eeva-Liisa Mannerin kirjeita 1963–1969. Toim. Tuula Hökkä, Tammi 2006.
Kävelymusiikkia - Proosateokset. Toim. Tuula HökkäTammi 2003.
Varokaa voittajat. Sattumasta, välttämättömyydestä ja väkivaltaisesta kuolemasta. Tekijän uudistama laitos, romaani, Tammi 1976.
Varokaa voittajat. Rajatilanteita, eli kuusikymmentä aspektia erään mestitsiperheen murhenäytelmään, romaani, Tammi 1972.
Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja muita harjoituksia, novelleja, Tammi 1957.
Tyttö taivaan laiturilla, pienoisromaani, WSOY 1951.
Salanimellä September, Anna: Oliko murhaaja enkeli, Tammi 1963.
Suomennoksia:
Herman Hesse: Arosusi, WSOY 1952.
Edvard Mörike: Mozartin matka Pragiin
Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea, Tammi 1965, Kioto, Tammi 1968, Vuoren jyly, Tammi 1973
William Shakespeare: Miten äkäpussi kesytetään ja Windsorin iloiset rouvat, Otava 1964
William Shakespeare: Hamlet, Tammi 1981
William Shakespeare: Julius Caesar, Tammi 1983
William Shakespeare: Myrsky: teatteriversio, Tammi 1986
Artikkelit:
Ikäviä kirjailijoita, toim. Tuula Hökkä, sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleita 1957-87, TAI-teos 1994
Novelleja, esseitä ja kritiikkejä julkaistu runsaasti eri lehdissä.
Kirjakerhojen palkinto, 1978
Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto 1976
Kiitos kirjasta -mitali 1973 teoksesta Varokaa voittajat
Valtion kirjallisuusapuraha 5 vuodeksi, 1972
Valtion kirjallisuuspalkinto, 1967
Mikael Agricola -palkinto 1964
Aleksis Kiven palkinto 1961
Englanti (1995 How the seasons change )
antologia
Puola (1987 Alfa )
Unkari (1987 A füst árnyéka)
Eros ja Psykhe
Ranska (1977 Eros et Psyché poème dramatique)
Saksa (1970 Eros (und) Psyche Dramatische Dichtung)
Metsäkauris
Ruotsi (1982 Rådjuret hörspel)
Poltettu oranssi
Englanti (1992 Burnt orange )
Ruotsi (1982 Bränd orange skådespel i tre akter)
Saksa (2003 Verbranntes Orange )
Unkari (1987 Égonarancs )
runoja
Italia (2001 Sulla punta delle dita: Poesie dal 1956 al 1977)
Ranska (1988 Le monde est le poème de mes sens )
Ranska (1994 Le Rêve, l'ombre et la vision )
Runoja 1956-1977
Englanti (1986 Fog horses )
runovalikoima
Englanti (1997 Selected poems )
Italia (1995 Faccio della mia vita una poesia )
Ranska (1994 Poèmes de Finlande )
Ruotsi (1963 Lekar för enslingar Dikter och etyder i urval)
Saksa (1996 Die Welt ist eine Dichtung meiner Sinne )
Santakujan Othello
Englanti (1994 The Othello of Sand Alley )
Sonaatti preparoidulle pianolle
Ruotsi (1984 Sonat för preparerat piano en miniatyrpjäs)
Totem ja tabu eli Vuorilla sataa aina
Slovakki (2000 Totem a tabu - Na horách v√dy pr∫í )
Varokaa, voittajat
Ruotsi (1974 Mainakes hundar )
Varokaa, voittajat : sattumasta, välttämättömyydestä ja väkivaltaisesta kuolemasta
Viro (2000 Häda võitjaile romaan juhusest, paratamatusest ja vägivaldsest surmast)
Vuorilla sataa aina
Tsekki (1982 V horách porád pr∫í )
Yön Kaspar, eli, Kaspar Hauserin tarina
Ruotsi (1987 Kaspar, ett nattens barn, eller, Kaspar Hausers historia )
Saksa (1987 Kaspar der Nacht die Geschichte des Kaspar Hauser)
Tsekki (1990 Nocní Ka∫par, neboli, Príbeh Ka∫para Hausera )
.
Näytelmät:
Uuden vuoden yö, komedia, Tammi 1965
Toukokuun lumi, näytelmä, Tammi 1967
Poltettu oranssi. Balladi sanan ja veren ansoista, näytelmä, Tammi 1968
Kauhukakara ja Superkissa. Kissaleikki. Prologi ja kaksi näytöstä, näytelmä, Kirjayhtymä 1982
Santakujan Othello. Lisälehtiä keskeneräiseen murhenäytelmään - Georg Büchnerin Woyzeckiin, Tammi 1987
Kuunnelmat ja TV-käsikirjoitukset:
Varjoon jäänyt unien lähde, kuunnelma, 1969
Vuorilla sataa aika, kuunnelma, 1970
Tulva, kuunnelma, 1970
Sonaatti preparoidulle pianolle. Prologi ja 2 pienoisnäytelmää, 1971
Viimeinen kesä, 1977, käsikirjoitus, TV-draama
Metsäkauris, kuunnelma, 1981
Yön Kaspar eli Kaspar Hauserin tarina, kuunnelma, 1986
|
|