Kristiina Louhi

Kristiina Louhi (s. 1950) järvenpääläinen kirjailija ja kuvittaja. Louhi valmistui vuonna 1975 Taideteollisesta korkeakoulusta graafiseksi suunnittelijaksi. Pääaineenaan hänellä oli kirjagrafiikka.

Suositun Aino-lastenkirjasarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1984. Kirjat kertovat tavallisen suomalaisen pikkutytön elämästä. Aino-kirjoja on käännetty yli kymmenelle kielelle. Vuonna 1993 Louhi aloitti Tomppa-kirjasarjan. Omien teostensa lisäksi Louhi on kuvittanut muun muassa Hannu Mäkelän, Hannele Huovin, Leena Laulajaisen ja Kirsi Kunnaksen teoksia. Hän sai 2004 Finlandia Junior -palkinnon yhdessä Riitta Jalosen kanssa teoksesta Tyttö ja naakkapuu.

LASTENKIRJAT

Ainon kanssa, 1984 (W+G, Tammi)
Ainon vuosi, 1984 (W+G, Tammi)
Aino pikkuinen tyttö, 1985 (W+G, Tammi)
Aino ja Pakkasen Poika, 1985 (W+G, Tammi)
Ainon äiti on vihainen, 1986 (W+G, Tammi)
Aino ja tuhmat luistimet, 1987 (W+G, Tammi)
Aino tahtoo mukaan, 1988 (W+G, Tammi)
Ainon huone, pääsy kielletty, 1990 (Tammi)
Aino matkustaa, 1991 (Tammi)
Aino ja Tiikeri, 1992 (Tammi)
Meidän Tomppa, 1993 (Tammi)
Terve, Tomppa, 1994, )
Tomppa tahtoo, 1994 (Tammi)
Tomppa ja mummolan yö, 1995 (Tammi)
Aino, äidin apulainen, 1996 (Tammi)
Tompan parempi päivä, 1996 (Tammi)
Tomppa kalastaa, 1997 (Tammi)
Tomppa vauhdissa, 1998 (Tammi)
Tompan joulu, 1999 (Tammi)
Missä Tomppa?, 2000 (Tammi)
Tomppa on iso, 2002 (Tammi)
Tomppa ja kissantassut, 2003 (Tammi)
Tomppa ja kummaa, 2009 (Tammi)
Tomppa ja Taatelin maito, 2010 (Tammi)


KUVITUKSET

Soile Apajalahti-Kristiina Louhi-Ainikki Lukkarinen,
Pekka käy kaupassa, 1978, W+G
Mysi Lahtinen, Leikisti oikeesti, 1984 W+G
Avain ympäristöoppiin 1-4, 1980, W+G
Tutkin ja toimin 1. Ympäristöoppi, 1986, W+G
Mervi Miettinen-Kristiina Louhi,
Huomenta maailma, nyt alkaa suuri seikkailu, 1987, (W+G, Tammi)
Hannele Huovi, Taivaanpojan verkko, 1987 W+G
Leena Laulajainen, Alvar avaruusjänis, 1988, Gummerus
Hannu Mäkelä, Minä olen pikku panda, 1988, Otava
Leena Laulajainen, Alvar ja varjo, 1989, Tammi
Hannu Mäkelä, Jänis ja jänönapila, 1989, Otava
TV 2: Matiaksen kirjeet, 1989
Ritva Toivola, Kaukana unihiekkakuussa, 1989, Tammi
Marja Hongisto-Åberg - Elina Viitaila-Pulkkinen - Kristiina Louhi,
Vauvojen laulut, 1990, Lasten Keskus
Leena Laulajainen, Valkoinen karhu ja joulutähti, 1990, Tammi
Hannu Mäkelä, Pikku pikku noita, 1990, Otava
Ritva Toivola, Matka höyhenplaneetalle, 1990, Tammi
Arvi Arjatsalo, Auringonvärinen kissa, 1991, Sanomaprint
Hannu Mäkelä, Yhtenä aamuna heräsin, 1991, Tammi
Hannu Mäkelä, Hylätty hyväluontoinen koira, 1991, Otava
Leena Laulajainen, Alvar ja salaisuus, 1991, Tammi
Hannele Huovi, Seitsemän unta, 1992 Tammi
Hannu Mäkelä, Sinitiainen, perhonen, punavarpunen, 1992, Tammi
Kaija Pakkanen, Iloinen pillipiipari, 1993, Otava
Hannu Mäkelä, Miuku ja Mouku, 1993, Tammi
Hannu Mäkelä, Kai ja Pariisi, 1993, Tammi
Stina Katchadourian: Nimbus Pilvenpumpula. Taivaallinen tarina, 1994, Tammi
Riitta Jalonen, Elisabet, nalle ja pikkuveli jota ei ole, 1994, Tammi
Hannu Mäkelä: Pönttölän väkeä, 1995, Tammi
Hannele Huovi, Vauvan vaaka, 1995, Tammi
Maija Baric, Nukketeatteria!, 1996, Mannerheimin lastensuojeluliitto
Leena ja Matti Laitsaari, Taivaankynä, linnunlehti - sanoja lasten suusta, 1996, WSOY
Maria Vuorio, Matka joka aina taittui, 1996, Tammi
Hannu Mäkelä, Tyttö ja unen kukka, 1996 Tammi
Huovi - Töllinen - Wäre, Esikouluaapinen. Salainen maa, 1998 WSOY
Huovi - Töllinen - Wäre, Salainen aapinen, 2000 WSOY
Ritva Toivola, Kerkkonen ja verkkokanuuna, Tammi 2000
Timo Parvela, Sanoo isä, 2001 Tammi
Hannu Mäkelä, Hattu, 2001 Tammi
Huovi - Töllinen - Wäre, Salainen lukukirja, 2001, WSOY
Timo Parvela, Mitäs siihen sanot isä?, 2002 Tammi
Hannele Huovin runojen kuvitus pohjoismaiseen antologiaan Talot ovat yksin kotona, 2003, Tammi
Hannu Mäkelä: Liisa Salolla, 2003 Tammi
Eija Timonen: Pikkuruisia ja jättiläisiä, 2003 Tammi
Timo Parvela: Hilma ja täydellinen lemmikki, 2004 WSOY
Katriina Kauppila (toim.): Prinsessojen satuaarre, 2004 Otava
Riitta Jalonen: Tyttö ja naakkapuu, 2004 Tammi
Tuula Korolainen: Lyhtykujan Lucia 2004 Tammi
Hannele Huovi: Maailman paras napa 2005 Tammi
Riitta Jalonen: Minä, äiti ja tunturihärkki 2005 Tammi
Riitta Jalonen: Revontulilumi, 2006 Tammi
Kuvitus Soili Perkiön ja Hannele Huovin Tammen Kultaiseen laulukirjaan, 2006 Tammi
Kuvitus Hannele Huovin toimittamaan Tammen kultaiset sadut satuantologiaan, 2007 Tammi
Katri Tapola: Maunon kaupunki, 2008 Tammi
Kuvitus Ismo Loivamaan toimittamaan Tammen suuri satuaarre satuantologiaan, 2008 Tammi
Arto Virtanen: Anna ei usko satuihin, 2008 Tammi
Hannele Huovi: Karvakorvan runopurkki, 2008 Tammi
Hannele Huovi: Ahaa! sanoi Pikkuruu. (Tammenterho-sarja) 2009 Tammi.
Soili Perkiö & Hannele Huovi: Karvakorvan laulupurkki, 2010 Tammi
Katri Tapola: Maunon maja, 2010, Tammi
1984 Valiokirja
1985 Suomen Nuorisokirjailijat ry:n kunniamaininta
1987 Mikkelin kuvitustriennaali
1987 Weilin+Göösin kirjailijapalkinto
1988 Lastenkulttuurin valtionpalkinto
1988 Ezra Jack Keats -pronssimitali
1989 Rudolf Koivu -palkinto
1989 Kunniamaininta Bratislavan biennaalissa
1991 IBBY-kunniakirja
1992 Vuoden Unicef-taiteilija (Bolognan lastenkirjamessujen yhteydessä)
1993 Vuoden kaunein kirja 1993 (Meidän Tomppa)
1994 Suomalainen kuvakirjapalkinto
1997 Tiedonjulkistamispalkinto
2001 Kaarina Helakisa -kirjallisuuspalkinto
2002 Tietopöllö-palkinto (Aino- ja Tomppa-kuvakirjoista)
2003 Pro Nuori Suomi taiteilija
2004 Finlandia Junior -palkinto (yhdessä Riitta Jalosen kanssa teoksesta Tyttö ja naakkapuu)
KIINAKSI
(Tyttö ja naakkapuu), käännös Lei Zhang, Beijing Science and Technology Press, kevät-kesä 2009.
(Minä, äiti ja tunturihärkki), käännös Lei Zhang, Beijing Science and Technology Press, kevät-kesä 2009.
(Revontulilumi), käännös Lei Zhang, Beijing Science and Technology Press, kevät-kesä 2009.

UNKARIKSI
(Tomppa ja mummolan yö), CERKABELLA KONYVKIADO, tulossa 2009.
(Tomppa tahtoo), CERKABELLA KONYVKIADO, tulossa 2009.
Szia Tomi! (Terve Tomppa), käännös Ottilia Kovįcs, CERKABELLA KONYVKIADO, 2007.
A mi kis Tomink (Meidän Tomppa), käännös Ottilia Kovįcs, CERKABELLA KONYVKIADO, 2007.

KOREAKSI
(Tyttö ja naakkapuu), PARKMULGWAN PUBLISHING HOUSE, 2008. Uusi painos (2.) pienemmässä koossa 02/2009.

BANGLA/BANGLADESH
(Minä, äiti ja tunturihärkki), G.H. Habib, tulossa 2008-2009.

PUOLAKSI
(Tyttö ja naakkapuu), Tatarak, tulossa 2008-2009.

RANSKAKSI
(Revontulilumi), Oskar Editions, tulossa 2008-2009.
La montagne de fleur de neige (Minä, äiti ja tunturihärkki), kääntäjä Annicki Chavanat ja Catherine Leblanc, Oskar Editions, syksyllä 2007.
La petite fille et l’arbre aux corneilles (Tyttö ja naakkapuu), kääntäjä Annicki Chavanat ja Catherine Leblanc, Oskar Editions, 05/2007.

ENGLANNIKSI
Tundra Mouse Mountain (Minä, äiti ja tunturihärkki, kääntäjä Jonathan Ledgard), Winged Chariot Press 2006

SAKSAKSI
Das Mädchen unter dem Dohlenbaum (Tyttö ja naakkapuu), kääntäjä Anu Pyykönen-Stohner, Carl Hanser Verlag 02/2007.

RUOTSIKSI
Norrskenssnö (Revontulilumi), kääntäjä Tapani Ritamäki, Söderströms 2006.
Jag, mamma och renens öga (Minä, äiti ja tunturihärkki), kääntäjä Tapani Ritamäki, Söderströms 2005.
Flickan och kajorna (Tyttö ja naakkapuu), kääntäjä Tapani Ritamäki, Söderströms 2005.

Aino ja Pakkasen Poika:
Englanti (1987 Annie and the new baby )
Fääri (1987 Birna og vetrar-barnid )
Islanti (1987 Stķna stóra systir )
Norja (1987 Berit og vesle-bror )
Ruotsi (1987 Anna får en lillebror )
Saksa (1987 Ein Brüderchen für Lena )
Tanska (1987 Amanda og Lillebror )

Aino ja Tiikeri:
Fääri (1993 Birna og Tikari )
Norja (1993 Berit får katt )
Ruotsi (1993 Anna och Tiger )
Saksa (1993 Lena und der Tiger )

Aino ja tuhmat luistimet:
Norja (1988 Berit og dei dumme skųytene )
Ruotsi (1988 Anna och paketet )
Saksa (1988 Aller Anfang ist schwer, Lena )
Tanska (1988 Amanda og de dumme skųjter )

Aino matkustaa:
Norja (1992 Berit på ferie )
Ruotsi (1992 Anna åker på semester )
Saksa (1993 Ferien mit Lena )

Aino pikkuinen tyttö:
Fääri (1987 Birna ein smagenta )
Saksa (1990 Lena wird gross )

Aino tahtoo mukaan:
Fääri (1989 Birnu vil sleppa vid )
Ruotsi (1989 Anna vill också följa med )
Saksa (1989 Lenas Mama nimmt sich frei )
Tanska (1989 Amanda vil med )

Aino, pikkuinen tyttö:
Norja (1987 Berit skal bli storesyster )
Tanska (1987 Amanda bliver storesųster )
Englanti (1987 Annie is nearly three )
Islanti (1987 Stķna og leyndarmįliš )
Ruotsi (1987 Lilla Anna )

Aino, äidin apulainen:
Ruotsi (1997 Anna hjälper till )

Ainon huone pääsy kielletty:
Norja (1991 Rommet til Berit: privat )
Ruotsi (1991 Anna får ett eget rum )
Saksa (1991 Ein Zimmer für Lena )

Ainon kanssa:
Englanti (1986 Annie's day )
Fääri (1986 Saman vid Birnu )
Islanti (1986 Frį morgni til kvólds meš Stķnu )
Norja (1985 Ein dag med Berit )
Ruotsi (1985 En dag med Anna )
Saksa (1990 Ein Tag mit Lena )
Tanska (1985 En dag med Amanda )

Ainon vuosi:
Englanti (1986 Annie's year )
Islanti (1986 Stķna og įrstķširnar )
Norja (1985 Året rundt med Berit )
Ruotsi (1985 Året med Anna )
Saksa (1990 Ein Jahr mit Lena )
Tanska (1985 Amanda året rundt )

Ainon äiti on vihainen:
Norja (1988 Mor til Berit er sinna )
Ruotsi (1988 Annas mamma blir arg )
Saksa (1988 Lena hat Ärger mit Mama )
Tanska (1988 Amandas mor er sur )

Meidän Tomppa:
Hollanti (1995 Dit is Koen )
Japani (1996 )
Ruotsi (1995 Våran Tompa )
Tanska (1995 Vores Thomas )

Terve, Tomppa:
Japani (1996 Japaninkielinen nimi )

Tompan parempi päivä:
Ruotsi (1997 Tompa i djurparken )

Tomppa ja mummolan yö:
Hollanti (1997 Koen gaat logeren )
Ruotsi (1996 Tompa hos mormor )
Tanska (1996 Thomas hos bedstemor )

Tomppa kalastaa:
Tanska (1999 Thomas på fisketur )