Kirjat

Sliper Tvedt, Nina Tvedt, Tone Villaa, vettä ja saippuaa

Villaa, vettä ja saippuaa sisältää innostavia märkähuovutusohjeita niin aloittelijalle kuin kokeneelle huovuttajallekin. Rentoudu huovutuksen parissa ja tee samalla ihania esineitä kotiin ja kauniita asusteita itselle tai ystävälle!

Kirjan ohjeilla voi tehdä esimerkiksi laukkuja, koruja, päähineitä, huiveja ja tunikoita. Mukana on ideoita myös kodinsisustukseen: huovuta tyynynpäällisiä, lampunvarjostimia, maljakoita tai peittoja kylmien iltojen lämmikkeeksi.

Vaiheittaisten ohjeiden ja havainnollisten kuvien avulla työt on helppo toteuttaa. Materiaaleja on käytetty monipuolisesti on neulahuopaa, karstattua villaa, merinovillaa, silkkisifonkia sekä silkkikuituja. Kirjan lopussa on myös muutamia hauskoja neulahuovutusohjeita.



"Villaa, vettä ja saippuaa on oikea huovutusideoiden aarreaitta. Malleja löytyy wc:n ovikylteistä keppihevoseen ja tietokonelaukuista maljakoihin."
– Forssan Lehti 14.12.2011


"Kirja tarjoaa havainnollisia ja huovutusohjeita sekä aloittelijoille että kokeneille huovuttajille. Villasta, vedestä ja saippuasta taiotaan paitsi asusteita myös kodin sisustustuotteita."
– Merja Kallikari, Turun Sanomat 23.10.2011


"Kirjassa on kaava-arkki ja koristekuvioita, joiden avulla voi tehdä persoonallisia asusteita, vaatteita, sisustusesineitä, leluja tai vaikka kivityynyt. – – Kannattaa tutustua hauskoihin ideoihin ja selkeisiin ohjeisiin."
– Meidän mökki 2011/7


"Tämän huovutusoppaan tekijät haluavat tuoda hauskan materiaalin tähän päivään. Ohjeissa yhdistetään huopaa esimerkiksi silkkiin. Oppaan alussa on seikkaperäisiä ohjeita tarvikkeista, materiaaleista ja menetelmistä."
– Outi Järvinen, Forma & Furniture 2012/2-3


''Villaa, vettä ja saippuaa on tulvillaan moderneja huovutusideoita.''
– Ann-Mari Lehtonen, Maalla 2011/5


''Vaikka uudessa huovutuskirjassa on ideoita ranteenlämmittimistä lierihattuun ja vauvan haalarista keppihevoseen, nousevat jouluaiheiset työt ylitse muiden. Yksinkertainen sydän, pipariukot ja pulleat tontut taikovat hetkessä joulumielelle''
– Kotilääkäri 2011/10


''Villa-asusteita ja ihanan syksyisiä käyttöesineitä kaitaliinoista villaisiin koristekiviin syntyy Tammen uutuuskirjan, Villaa, vettä ja saippuaa avulla.''
– Aamuset 10.8.2011

ISBN: 978-951-31-6133-0
Luokka: 65.45
Koko: 195 x 260 mm
Sivuja: 112
Sidonta: Sidottu
Suomentaja: Mirkka Santala
Kannen tekijä: Miina Markkanen
Ilmestyy: 09.08.2011