Kalliola, Iiris Maailman eläimet äänessä
Aivan kuten vuonna 2010 ilmestyneessä, suursuosion saavuttaneessa kirjassa Linnut äänessä tässäkin kirjassa on mukana äänilaite, josta helposti nappia painamalla voit kuunnella eläinten ääniä ja samalla viereiseltä sivulta katsella eläimen kuvaa ja lukea sen tuntomerkeistä, elintavoista, levinneisyydestä, elinympäristöstä ja suojelun tarpeesta.
Kirjan lajit on valittu siten, että ne yhdessä antavat mahdollisimman kattavan kuvan maapallon eläinten valtavasta äänikirjosta.
Lähde seikkailemaan erilaisten laulujen, sirkutusten, viserrysten, vihellysten, ulvahdusten, rääkäisyjen, karjaisujen ja kurnutusten huikaisevaan äänimaalimaan.
Opi tuntemaan ja ymmärtämään eläinten kieltä.
"Eläimistä on esitelty useita ääniä kuten kutsuääniä, varoitusääniä, reviiriääniä ja laulua. – – Kirjan kuvitus on hieno ja monipuolinen. Myös äänilaite on helppokäyttöinen. Parasta on ehkä se, että kirjaa voi lukea monella tapaa. Voi arvuutella ääniä toisille, tehdä maailmanympärimatkoja tai vain ihastella, kuinka monimuotoinen eläimistö meillä onkaan."
– Tuulia Viitanen, Hämeen Sanomat 23.9.2011
"Maapallon eläinten valtava äänikirjo hahmottuu kirjan ansiosta hienosti. Empiiristen kokeiden perusteella kirja antaa viihdykettä ja tietoa sekä alle 3-vuotiaalle että aikuiselle, joka luuli tietäneensä eläimistä jotain."
– Kari Ylänne, Ilta-Sanomat 24.9.2011
"Jan Pedersenin kirja Maailman eläimet äänessä esittelee sata kiinnostavaa eläinlajia. Kuvien ja tekstien lisäksi kustakin eläinlajista on valittu mukaan vähintään yksi ääninäyte. Ääninäytteet ovatkin kirjan parasta antia."
– Heli Virtanen, Maaseudun Tulevaisuus 28.9.2011
"Tieto-osuudet ovat hyvin tarkkoja ja huomaa, että asiaan on perehdytty ihan paikan päällä. – – Tämän kirjan ääressä viihtyy kyllä niin pieni kuin isompikin lukija ja on mitä parhain lahjaidea niille, joilla on hiukankin mielenkiintoa eläimiä kohtaan."
– Marjo Viitanen-Jänismäki, Satakunnan Viikko 1.12.2011
"Kirjasta löytyy tietoa, kuvia ja ääniä sadasta eri eläimestä. Erittäin toimiva lasten viihdyttäjä."
– Irina Björkman, et-lehti 2011/20
"Äänimatka maailmalle on viihdyttävä, mutta myös itse kirjaan kannattaa syventyä, sillä kuvat täydentävät luontomatkaa ja teksti on mukavasti kirjoitettua asiaa valituista lajeista."
– Aarre 2011/10
| ISBN: | 978-951-31-6233-7 |
| Luokka: | 58 |
| Koko: | 212 x 273 mm |
| Sivuja: | 256 |
| Sidonta: | Sidottu |
| Suomentaja: | Iiris Kalliola |
| Ilmestyy: | 20.09.2011 |





