|
|
Kirjakuja 1 AAPINEN
Aapisen tarinat houkuttelevat lukemaan!
Lukemaan oppimiseen ohjataan selkeästi ja eriyttävän materiaalin monipuolisuus antaa vaihtoehtoja opetukseen.
Lukijaksi omaa oppimisen polkua kulkien
KIRJAKUJA 1 AAPISESSA lukemaan opettaminen on selkeää ja johdonmukaista. Perusaukeamalla tutustutaan Liisan ja Matin kanssa Jylhäkosken kartanoon. Samalla opetellaan lukemista tavutaulun, sanan lihottamisen, sanalistan sekä vuorokeskustelun avulla.
Erillisellä kertomusaukeamalla on lukuharjoituksia eritasoisille lukijoille. Tahvosta ja Bellasta kertovaan tarinaan pääsee mukaan kuvasarjan tai helppolukuisen tekstin avulla.
Kahden aukeaman kokonaisuudesta opettajan on help-
po löytää jokaiselle oppilaalle oma oppimisen polkunsa.
Aapisen kevään tarinat rakentuvat hauskasti jaksojen teemojen ympärille. Myös eritasoiset lukijat on huomioitu.
Kirjallisuuteen tutustutaan kirjakujamaiseen tapaan tekstikatkelmien avulla. Jaksojen loppuun sijoitetut satukatkelmat ja runot esittelevät erilaisia mielikuvitus-
olentoja sekä saduille tunnusomaisia piirteitä. Satujen maailmaan sukelletaan leikin ja draaman keinoin.
Tekijät: Kilpimaa-Lipasti Nina – Komulainen Milena – Leskinen Perttu – Nikkinen Irja – Bagge Tapani – Savolainen Salla Kuvittaja: Salla Savolainen
« Palaa kirjan esittelyyn
|
|