SARASVATIN HIEKKAA SARJAKUVANA – KUTSU TULEVAISUUTEEN
Risto Isomäen ekologinen jännitysromaani Sarasvatin hiekkaa tekee toisen tulemisensa nyt sarjakuvateoksen muodossa, ja upeasti sen tekeekin. Petri Tolppanen ja Jussi Kaakinen ovat tehneet suurtyön joka suhteessa. Eli kuten Risto Isomäki sen itse sanoo: - Sarjakuva on erittäin hyvin kirjoitettu ja visuaalisesti todella komea. Sanoisin, että se voi jopa olla, kaikkien maailmassa tähän asti tehtyjen sarjakuvien joukossa, tietyllä tavalla jotakin ihan uutta.
- Sarasvatin hiekkaa -romaanille voi löytää paljon eriasteisia vertauskohtia aiemmin julkaistujen romaanien joukosta, Isomäki jatkaa, - mutta Sarasvati-sarjakuvalle on hyvin vaikea löytää vertauskohtia mistään maasta. En tiedä onko kukaan ikinä tehnyt sarjakuvaa, joka olisi näin hyvin piirretty ja käsikirjoitettu ja jossa lisäksi olisi näin vakava ja tärkeä ympäristöpoliittinen teema. Uusi ja tärkeä aluevaltaus sarjakuvalle taiteenlajina!
- Voin sanoa näin, koska mikään tästä ei ole omaa ansiotani. Kyseessä oli Petrin ja Jussin projekti, Isomäki tähdentää vielä.
Petri Tolppanen, Sarasvati-sarjakuvaidean isä, sanoo puolestaan näin: - Olin piirtänyt aikaisemmin pari novelliin perustuvaa sarjakuvaa. Kun luin Sarasvatin hiekkaa, näin heti että tarina voisi toimia visuaalisen kielen keinon. Myös kirjan aiheet – ympäristö, tulevaisuus, ekologia – kiinnostivat.
- Olin ajatellut tehdä itse alkuperäiskäsikirjoituksen, jossa käsiteltäisiin osin samoja teemoja, mutta kävinkin Sarasvatin kimppuun, Tolppanen naurahtaa.
Hän kertoo myös, että Jussi Kaakinen tuli mukaan työhön varsin pian. Kaverukset ovat kumpikin opiskelleet Taideteollisessa korkeakoulussa graafista suunnittelua ja he tapasivatkin eräässä koulun lopputyönäyttelyssä. Jo silloin Tolppaselle oli oitis selvää, että Kaakinen olisi todella hyvä kandidaatti tekemään sarjakuvaa.
- Kun Petri ehdotti yhteistyötä, innostuin ja suostuin miltei heti. Näin jännittävä idea ei voinut jäädä tekemättä, tunnustaa Kaakinen puolestaan.
Sekä Tolppanen että Kaakinen myöntävät suoraan, että toki urakkaa riitti: sarjakuva piti kirjoittaa toimimaan sekä jatkosarjana sanomalehdessä että myöhemmin albumina. Ja tämä taasen aiheutti perkaamista romaanin sisältöön, paljon olennaista piti jättää pois. Toisaalta tarinan pohjautuminen todellisuuteen lisäsi myös työtä, Tolppanen ja Kaakinen eivät halunneet vahingossakaan vääristää faktoja, vaan pysyä asiassa.
Ja se näkyy lopputuloksessa.
Mutta kuten Tolppanen edellä mainitsi, sarjakuva ilmestyi ensin Aamulehdessä jatkosarjana ja selitys tälle on aivan ilmeinen.
- Oli alusta alkaen selvää, että näin iso hanke täytyy ainakin osittain rahoittaa etukäteen. Teimme tarinasta synopsiksen ja Jussi piirsi muutaman sivun näytteeksi, Tolppanen kertoo. – Jatkosarjakuvia on aiemmin julkaistu paljon sanoma- ja aikakauslehdissä, mutta sittemmin perinne on ikävä kyllä hiipunut. Onneksi Aamulehti tällä kertaa innostui, kun Jussi kävi toimituksessa esittelemässä näytesivuja.
Kaakisen mukaan parivaljakolle oli muutama asia selvä jo alun alkaen: he eivät käyttäisi mm. turhia kikkailuja kuvakerronnassaan. – Jätimme vauhtiviivat, ääniefektit ja sen semmoiset sarjakuvan elementit suosiolla vähiin. Mieluummin halusin säilyttää kirjan tieteellistä uskottavuutta realismilla ympäristöjen ja värimaailman suhteen, hän toteaa.
Ja tämän voi allekirjoittaa myös Risto Isomäki puhtain sydämin.
- Esimerkiksi välilehdet, joissa on vanhoja merenalaisia raunioita tai yhdeksi 1900-luvun ikoniksi noussut ”Mandelbrotin fraktaali”, ovat todella hienoja! Pidin myös siitä, että Jussin Lomonosov -sukellusvene on selvästikin kehitelty edelleen Tampereella rakennetuista, hieman pienemmistä Mir1 - ja Mir2 -sukellusveneistä, Isomäki sanoo.
- Lisäksi pidin aivan erityisesti siitä miten Jussi on piirtänyt kirjan henkilöhahmot ja siitä, miten tapahtumapaikkojen ilmapiiri on rakennettu. Esimerkiksi Mumbai ja Kathiawar mielestäni todella elävät Jussin piirroksissa ja ne ovat ihan niin kuin oikeat Mumbai ja Kathiawar.
Teksti: Markku Kaskela
