Osio 16: Luvut 33 & 34

22.9.2020

Luku 33
Kuningas Uuno huolestuu

Sylkyarvo ja Raukee eivät tienneet uudesta uhkasta suunnitelmilleen ja olivat juuri istahtaneet tavanomaisen ruhtinaalliselle myöhäisillalliselleen kuninkaan pöytään. Uuno oli hätääntynyt kovasti kuullessaan ikkabogin hyökänneen Paroninkaupungissa, koska se tarkoitti sitä, että hirviö oli vaeltanut lähemmäs linnaa kuin koskaan ennen.

”Kauhea asia”, Raukee sanoi ja nosti kokonaisen veripaltun lautaselleen.

”Järkyttävä todella”, Sylkyarvo sanoi ja leikkasi itselleen viipaleen fasaania.

”Minä vain en ymmärrä”, Uuno murehti, ”että miten se livahti sulun läpi!”

Sillä kuninkaallehan oli tietysti kerrottu, että osa Ikkabogin Turvaprikaatia oli leiriytynyt pysyvästi suon laitamille estääkseen ikkabogia karkaamasta muualle maahan. Sylkyarvolla, joka oli odottanutkin Uunon ottavan asian esiin, oli selitys valmiina.

”Minun on ikäväkseni kerrottava teidän majesteetillenne, että kaksi sotilasta nukahti vartiossa. Ikkabog pääsi yllättämään heidät ja söi heidät kokonaan.”

”Pyhä kärsimys!” Uuno sanoi kauhuissaan.

”Murtauduttuaan sulkulinjan läpi”, Sylkyarvo jatkoi, ”hirviö suunnisti etelään. Uskomme että sitä houkutteli puoleensa Paroninkaupungin lihantuoksu. Siellä hirviö sitten hotkaisi muutaman kanan, samoin kuin lihakauppiaan vaimoineen.”

”Kammottavaa, kammottavaa”, Uuno sanoi väristen ja työnsi lautasensa pois edestään. ”Ja sitten se luikki takaisin kotiin suolle vai?”

”Niin jäljittäjämme sanovat, majesteetti”, Sylkyarvo sanoi, ”mutta nyt kun se on maistanut Paroninkaupungin makkaralla ravittua lihakauppiasta, meidän on valmistauduttava siihen, että se pyrkii murtautumaan sotilaiden rivistön läpi säännöllisin väliajoin — mistä syystä meidän on mielestäni kaksinkertaistettava sinne sijoitettujen miesten määrä. Valitettavasti se vain tarkoittaa ikkabogveron kaksinkertaistamista.”

Oli heidän onnensa, että Uuno tarkkaili Sylkyarvoa eikä siis nähnyt Raukeen tyytyväisen omahyväistä hymyä.

”Niin… kyllä kai se järkevää olisi”, kuningas sanoi.

Hän nousi ylös ja alkoi kävellä levottomasti ympäri ruokasalia. Hänen asunsa oli tänään taivaansinistä silkkiä akvamariininapein ja se hohti kauniisti lampunvalossa. Kun hän pysähtyi ihailemaan itseään peilistä, hänen ilmeensä synkkeni.

”Sylkyarvo”, hän sanoi, ”kyllä kai ihmiset edelleen pitävät minusta?”

”Kuinka teidän majesteettinne voi sellaista kysyä?” Sylkyarvo sanoi henkäisten äänekkäästi. ”Teidän majesteettinne on koko Runsaudensarven historian rakastetuin kuningas!”

”Se vain että… kun eilen ratsastin metsältä kotiin, minulle tuli väkisinkin mieleen, ettei kansa vaikuta yhtä iloiselta kuin yleensä nähdessään minut”, kuningas Uuno sanoi. ”Hurraahuutoja kuului tuskin lainkaan ja lippujakin näkyi vain yksi.”

”Antakaa minulle nimet ja osoitteet”, Raukee sanoi suu täynnä veripalttua ja kaiveli jo taskustaan kynää.

”En minä tiedä heidän nimiään enkä osoitteitaan, Raukee”, Uuno sanoi leikitellessään verhon tupsuilla. ”He olivat vain joitain ihmisiä, jotka näin ohimennen. Mutta se kyllä hivenen huolestutti minua, ja kun sitten tulin takaisin linnaan, kuulin että anomuspäivä on peruttu.”

”Aah”, Sylkyarvo sanoi, ”niin, aioinkin kertoa siitä teidän majesteetillenne…”

”Ei tarvitse”, Uuno sanoi. ”Lady Eslanda kertoi jo.”

Mitä?” Sylkyarvo sanoi mulkaisten pahasti Raukeeta. Hän oli antanut ystävälleen tiukat ohjeet, ettei lady Eslandaa saa milloinkaan päästää kuninkaan läheisyyteen, koska hän pelkäsi mitä tämä puhuisi kuninkaalle. Raukee näytti hapanta naamaa ja kohautti olkiaan. Eihän Sylkyarvo sentään voinut olettaa, että hän pysyisi kuninkaan vierellä päivän jokaisen minuutin. Täytyyhän miehen joskus käydä vessassakin.

”Lady Eslanda kertoi, että ihmiset valittavat ja pitävät ikkabogveroa liian korkeana. Hän sanoi, että huhutaan jopa ettei pohjoisessa edes ole mitään joukkoja!”

”Pötyä ja hölynpölyä”, Sylkyarvo sanoi, vaikka tosiasiassa piti kyllä paikkansa, ettei pohjoisessa ollut joukkoja, ja totta oli sekin että ikkabogverosta nuristiin yhä enemmän, mistä syystä hän oli perunut anomuspäivänkin. Hän ei todellakaan halunnut Uunon kuulevan laskevasta suosiostaan. Uunohan voisi höntissä päässään saada ajatuksen laskea veroja tai, mikä pahempaa, lähettää jonkun tutkimaan pohjoisen mielikuvitusleiriä.

”Tietenkin on aikoja, jolloin rykmentti vaihtuu”, Sylkyarvo sanoi ajatellen, että hänen täytyisi nyt sijoittaa muutama sotilas suon tienoille, että asioihin sekaantujat lakkaavat kyselemästä. ”Luultavasti joku toope joutosuolainen näki rykmentin ratsastavan poispäin ja kuvitteli, ettei paikalla sitten ollut ketään… Mitä jos teidän majesteettinne kolminkertaistaisi ikkabogveron?” Sylkyarvo kysäisi ajatellen, että siinäpä saisivat valittajat ansionsa mukaan. ”Kyllähän hirviö kuitenkin murtautui viime yönä sulun läpi! Silloin ei olisi milloinkaan vaaraa miesten harvalukuisuudesta Joutosuon rajoilla ja kaikki olisivat onnellisia.”

”Niin”, kuningas Uuno sanoi ahdistuneena. ”Niin, se kuulostaa järkevältä. Tarkoitan että jos hirviö pystyy tappamaan neljä ihmistä ja muutaman kanan yhden ainoan yön aikana…”

Tällä hetkellä astui lakeija Harmisto ruokasaliin, kumarsi syvään ja kuiskasi sitten Sylkyarvolle, että Paroninkaupungin vakooja oli juuri saapunut tuomaan tärkeää tietoa makkaranvalmistajien kaupungista.

”Teidän majesteettinne”, Sylkyarvo sanoi sukkelasti, ”minun on poistuttava. Ei syytä huoleen! Pikku asia vain liittyen, aah, hevoseeni.”

Luku 34
Kolme jalkaa lisää

”Asian on parasta olla vaivani väärtti”, Sylkyarvo tiuskaisi viiden minuutin päästä astuessaan siniseen salonkiin, missä vakooja odotti.

”Teidän — ylhäisyytenne”, hengästynyt mies sanoi, ”Ne sanovat — että hirviö — hyppii yhdellä jalalla.”

”Mitä se tekee?”

”Hyppii yhdellä jalalla, lordi — hyppii!” vakooja huohotti. ”Ne huomasivat — kaikki jäljet — on tehnyt sama — vasen — jalka!”

Sylkyarvo jäi sanattomaksi. Hänen mieleensä ei ollut ollenkaan juolahtanut, että tavallinen kansa voisi olla niin fiksua, että huomaisi jotain sellaista. Edes hän itse, joka ei ollut koskaan elämässään joutunut huolehtimaan elävästä olennosta, edes omasta hevosestaan, ei ollut pysähtynyt miettimään sitä seikkaa, etteivät otuksen kaikki jalat ehkä tekisikään maahan samanlaisia jälkiä.

”Täytyykö minun miettiä kaikki?” Sylkyarvo karjaisi, ja rynni salongista suoraan kaartinsaliin, missä majuri Särki joi viiniä ja pelasi korttia parin kaverin kanssa. Majuri pomppasi pystyyn nähdessään Sylkyarvon, joka viittilöi häntä tulemaan ulos.

”Ikkabogin Turvaprikaati on kutsuttava välittömästi koolle”, Sylkyarvo sanoi matalalla äänellä majurille. ”Ratsastatte pohjoiseen ja varmistatte, että pidätte meteliä matkanne varrella. Haluan että joka ainoa ihminen Tuulihattulasta Jeroboamiin näkee teidän kulkevan ohi. Kun sitten olette perillä, hajaannutte ja järjestätte vartion suon reunalle.”

”Mutta —” aloitti majuri Särki, joka oli tottunut helppoon ja yltäkylläiseen elämään linnassa, mitä nyt ratsastamaan silloin tällöin täydessä sotisovassa pitkin Tuulihattulaa.

”Ei mitään muttia, nyt tarvitaan toimintaa!” Sylkyarvo huusi. ”Huhutaan, ettei pohjoisessa ole ketään! Lähtekää heti ja varmistakaa, että herätätte mahdollisimman monta ihmistä matkanne varrella — mutta jättäkää kaksi miestä, Särki. Kaksi vain. Minulla on heille pikku tehtävä.”

Niinpä äreä Särki kiiruhti kokoamaan joukkojaan ja Sylkyarvo jatkoi yksin tyrmään.

Sinne tullessaan hän kuuli ensimmäisenä herra Lohenpyrstön äänen, joka lauloi kansallishymniä.

”Hiljaa!” Sylkyarvo jyrähti, veti miekkansa esiin ja viittilöi vartijaa päästämään hänet herra Lohenpyrstön selliin.

Puuseppä vaikutti kokonaan erilaiselta kuin viimeksi lordi Sylkyarvon nähdessä hänet. Kun herra Lohenpyrstö oli saanut kuulla, ettei häntä päästetä tyrmästä Liljan luo, hänen silmiinsä oli tullut hurja katse. Eikä hän tietenkään ollut ajanut partaansa viikkokausiin ja hänen tukkansakin oli kasvanut aika pitkäksi.

”Minä sanoin, että hiljaa!” Sylkyarvo äyskähti, koska puuseppä, joka ei näköjään voinut itselleen mitään, hyräili yhä kansallishymniä. ”Tarvitsen kolme jalkaa lisää, kuuluuko? Toisen vasemman jalan ja kaksi oikeaa. Ymmärrätkö, puuseppä?”

Herra Lohenpyrstö lakkasi hyräilemästä.

”Jos veistän ne, hyvä lordi, pääsenkö tyttäreni luo?” hän kysyi karhealla äänellä.

Sylkyarvo hymyili. Oli selvää, että mies oli tulossa pikkuhiljaa hulluksi, koska vain mielipuoli voisi kuvitella pääsevänsä sellistä sen jälkeen kun on veistänyt vielä kolme ikkabogin jalkaa.

”Totta kai”, Sylkyarvo sanoi. ”Toimitutan puun tänne ensi töikseni huomisaamuna. Työskentele ahkerasti, puuseppä. Kun työ on valmis, saat nähdä tyttäresi.”

Kun Sylkyarvo tuli tyrmästä, hän näki kahden sotilaan odottavan häntä aivan niin kuin hän oli pyytänyt. Sylkyarvo vei miehet yksityisiin asuintiloihinsa, varmisti ettei lakeija Harmisto lymyillyt lähettyvillä, lukitsi oven ja kääntyi miehiin päin antamaan ohjeet.

”Kumpikin teistä saa viisikymmentä dukaattia, jos tehtävä onnistuu”, hän sanoi, ja sotilaat näyttivät innostuvan.

”Teidän on seurattava lady Eslandaa aamuin, päivin ja illoin, ymmärrättekö te? Hän ei saa tietää, että häntä seurataan. Te odotatte hetkeä, jolloin hän on ypöyksin, ja silloin kaappaatte hänet ilman että kukaan näkee tai kuulee mitään. Jos hän karkaa tai jos teidät nähdään, kiistän antaneeni tätä ohjetta ja tapatan teidät.”

”Mitä teemme kun hän on meillä?” kysyi toinen sotilaista, joka ei enää näyttänyt innostuneelta vaan pahan kerran säikähtäneeltä.

”Hmm”, Sylkyarvo sanoi ja kääntyi katselemaan ikunasta ulos harkitessaan, miten olisi parasta toimia Eslandan suhteen. ”Niin, ylhäisönainen ei ole lihakauppias. Ikkabog ei voi tulla linnaan syömään häntä… Ei, parasta on että”, Sylkyarvo sanoi ja hymy levisi hitaasti hänen viekkaille kasvoilleen, ”että toimitatte lady Eslandan minun maaseutukartanolleni. Lähettäkää sana, kun hän on siellä, niin minäkin tulen sinne.”

Edellinen osio

Jatka seuraavaan osioon

Kuvitusteemat osio 16: Luvut 33 & 34
Lue lisää kuvituskilpailusta

Kuningas Uuno huolestuneena taivaansinisessä puvussa
Valkopartainen ja pitkätukkainen herra Lohenpyrstö

The ICKABOG and all other related trade marks, characters, names, and indicia are TM and © J.K. Rowling Teksti © J.K. Rowling