Osio 17: Luvut 35 ja 36

23.9.2020

Luku 35
Sylkyarvo kosii

Muutaman päivän päästä lady Eslanda käyskenteli yksin linnan ruusutarhassa, kun kaksi puskissa piileskelevää sotilasta huomasi tilaisuutensa koittaneen. He kaappasivat ladyn, panivat hänen suuhunsa kapulan ja sitoivat kädet ja veivät hänet sitten Sylkyarvon maaseutukartanolle. Sitten he lähettivät Sylkyarvolle sanan ja odottivat, että tämä liittyy seuraan.

Sylkyarvo kutsui ripeästi luokseen lady Eslandan kamarineidon, Terhikin. Uhkaamalla murhata Terhikin pikkusiskon hän pakotti tämän toimittamaan lady Eslandan ystäville viestin, jossa kertoi, että hänen emäntänsä on päättänyt ryhtyä nunnaksi.

Lady Eslandan ystävät järkyttyivät tiedosta. Eslanda ei ollut koskaan maininnut moisista aikeista yhdellekään ystävistään. Itse asiassa monikin heistä epäili, että lordi Sylkyarvolla oli sormensa pelissä Eslandan äkillisessä katoamisessa. Joudun nyt surullista kyllä kertomaan, että Sylkyarvoa pelättiin niin laajalti, että vaikka Eslandan ystävät kuiskivat epäilyksistään toisilleen, kukaan ei tehnyt mitään sen paremmin löytääkseen Eslandan kuin kysyäkseen Sylkyarvolta, mitä tämä tiesi tapauksesta. Kenties jopa pahempi oli se seikka, ettei kukaan heistä edes yrittänyt auttaa Terhikkiä, joka ei päässyt pakoon Kaupunki-Kaupungista, sillä sotilaat pidättivät hänet ja heittivät tyrmään.

Seuraavaksi Sylkyarvo valmisteli lähtönsä maaseutukartanoonsa, jonne hän saapui seuraavana iltana. Annettuaan kummallekin Eslandan kaappaajalle viisikymmentä dukaattia ja muistutettuaan, että heidät teloitetaan jos he kielivät, Sylkyarvo siloitteli ohuet viiksensä peilin edessä ja meni tapaamaan lady Eslandaa, joka istui sangen pölyisessä kirjastossa lukemassa kirjaa kynttilänvalossa.

”Hyvää iltaa, arvon lady”, Sylkyarvo sanoi ja kumarsi näyttävästi.

Lady Eslanda katsoi häntä vaiti.

”Minulla on hyviä uutisia”, Sylkyarvo jatkoi hymyillen. ”Teistä on tulossa pääneuvonantajan vaimo.”

”Ennemmin kuolen”, lady Eslanda sanoi ystävällisesti, käänsi kirjansa sivua ja jatkoi lukemista.

”Noh, noh”, Sylkyarvo sanoi. ”Kuten näette, taloni todellakin kaipaa naisen hellää hoivaa. Olette paljon onnellisempi täällä, elätte merkityksellisempää elämää kuin riutuen sen juustontekijän pojan tähden, joka sitä paitsi todennäköisesti kuolee lähipäivinä nälkään.”

Lady Eslanda, joka oli arvannut Sylkyarvon mainitsevan kapteeni Hyvämiehen, oli valmistautunut tähän hetkeen siitä saakka kun saapui kylmään ja likaiseen kartanoon. Hän siis sanoi punastumatta ja kyynelehtimättä:

”Lakkasin välittämästä kapteeni Hyvämiehestä kauan sitten, lordi Sylkyarvo. Minua inhotti, kun näin hänen tunnustavan maanpetoksen. En voisi ikinä rakastaa petoksellista miestä — josta syystä en voisi koskaan rakastaa arvon lordiakaan.”

Hän sanoi sen niin vakuuttavasti, että Sylkyarvo uskoi häntä. Sylkyarvo kokeili siis toisenlaista uhkausta ja ilmoitti tappavansa ladyn vanhemmat, jos tämä ei mene hänen kanssaan naimisiin, mutta lady Eslanda muistutti, että hän, kuten kapteeni Hyvämieskin, oli orpo. Sitten Sylkyarvo sanoi, että ottaisi ladylta kaikki korut, jotka tämä oli saanut äidiltään, mutta Eslanda kohautti olkiaan ja sanoi pitävänsä enemmän kirjoista kuin koruista. Lopulta Sylkyarvo uhkasi tappaa hänet, ja lady Eslanda ehdotti sen tekemistä heti, koska parempi olisi olla kuollut kuin kuunnella Sylkyarvon horinoita.

Sylkyarvo raivostui. Hän oli tottunut saamaan tahtonsa aina läpi, ja tässä oli jotain mitä hän ei saisi, ja jota hän siksi halusi entistä enemmän. Lopulta hän sanoi, että jos lady kerran rakasti niin kovasti kirjoja, hän lukitsisi tämän ikuisiksi ajoiksi kirjastoon. Hän asennuttaisi kalterit ikkunoihin ja hovimestari Virkkuu toisi ruokaa kolmesti päivässä eikä lady saisi poistua kirjastosta kuin mennäkseen kylpyhuoneeseen — jollei siis suostuisi naimisiin Sylkyarvon kanssa.

”Siinä tapauksessa kuolen tässä huoneessa”, lady Eslanda sanoi tyynesti, ”tai — mistä sitä tietää? — ehkä kylpyhuoneessa.”

Koska raivostunut pääneuvonantaja ei saanut Eslandasta irti enää sanaakaan, hän poistui.

Luku 36
Runsaudensarven nälkä

Kului vuosi… sitten kaksi… sitten kolme, neljä ja viisi.

Runsaudensarven pikkuinen valtakunta, jota sen naapurit olivat taannoin kadehtineet sen taianomaisen hedelmällisen maaperän vuoksi, sen juustontekijöiden, viinintekijöiden ja kondiittorien taituruuden tähden ja sen kansan onnellisuuden takia, oli muuttunut lähes tunnistamattomaksi.

Totta kyllä, että Tuulihattulassa elettiin melko lailla samaan tapaan kuin ennen. Sylkyarvo ei halunnut kuninkaan huomaavan, että jokin on toisin, joten hän syyti runsaasti kultaa pääkaupunkiin, jotta asiat toimivat siellä niin kuin olivat aina toimineet, eritoten Kaupunki-Kaupungissa. Mutta pohjoisten kaupunkien asukkailla oli vaikeaa. Yhä lisää liikkeitä — kauppoja, kapakoita, seppiä, vaunuseppiä, maatiloja ja viinitarhoja — suljettiin. Ikkabogvero ajoi ihmisiä köyhyyteen, ja ikään kuin se ei olisi ollut tarpeeksi kamalaa, niin kaikki vielä pelkäsivät olevansa ikkabogin  — tai mikä se olikaan, joka mursi ovia ja jätti hirviömäisiä jälkiä talojen ja tilojen ympärille — seuraava kohde.

Ne, jotka puhuivat ääneen epäilyksensä, että mahtoiko hyökkäysten takana todella olla ikkabog, olivat yleensä Sysijalkojen seuraava kohde. Sysijaloiksi Sylkyarvo ja Särki olivat alkaneet nimittää niitä joukkoja, jotka murhasivat öisin epäuskoisia ja jättivät uhrien talojen ympärille jalanjälkiä.

Joskus kuitenkin ikkabogin epäilijä sattui asumaan keskellä kaupunkia, jolloin oli vaikea lavastaa hyökkäystä naapurien näkemättä. Näissä tapauksissa Sylkyarvo järjesti oikeudenkäynnin ja uhkasi syytetyn perhettä samalla lailla kuin Hyvämiehen ja tämän kaverien tapauksessa ja sai siten syytetyn myöntämään, että oli syyllistynyt maanpetokseen.

Kasvava oikeudenkäyntien määrä tarkoitti, että Sylkyarvon oli valvottava lisävankiloiden rakentamista. Hän tarvitsi lisää myös orpokoteja. Miksi hän orpokoteja tarvitsi, kysyt.

No, ensinnäkin aika monet vanhemmat oli tapettu tai vangittu. Koska kaikkien oli nyt vaikea ruokkia edes omaa perhettään, kukaan ei voinut ottaa hylättyjä lapsia hoiviinsa.

Toiseksi köyhät ihmiset kuolivat nälkään. Kun vanhemmat yleensä ruokkivat ennemmin lapsensa kuin itsensä, lapset jäivät usein perheestä viimeisinä henkiin.

Ja kolmanneksi jotkut lohduttomat kodittomat perheet antoivat lapsensa orpokotiin, koska se oli ainoa keino varmistaa, että lapsilla oli ruokaa ja katto pään päällä.

Mahdatko muistaa linnan sisäkön Hellin, joka niin rohkeasti varoitti lady Eslandaa silloin kun kapteeni Hyvämies ystävineen aiottiin teloittaa?

No, Helli maksoi Eslandan kullalla vaunumatkan isänsä viinitilalle aivan lähelle Jeroboamia. Vuotta myöhemmin hän nai Hopkins-nimisen miehen ja synnytti kaksoset, pojan ja tytön.

Ikkabogveron maksaminen oli kuitenkin liian suuri ponnistus Hopkinsin perheelle. He menettivät pienen ruokakauppansa eivätkä Hellin vanhemmatkaan voineet auttaa, koska olivat kuolleet nälkään pian menetettyään viinitilansa. Nyt kodittomien Hellin ja hänen miehensä lapset huusivat nälissään, ja niin he kävelivät epätoivoissaan Mama Ruoskan orpokotiin. Kaksoset revittiin parkuvina äitinsä sylistä. Ovi läimähti kiinni, salvat paukahtivat paikoilleen ja poloinen Helli Hopkins miehineen käveli pois parkuen vähintään yhtä paljon kuin lapset ja toivoen hartaasti, että Mama Ruoska pitäisi lapset hengissä.

Edellinen osio

Jatka seuraavaan osioon

Kuvitusteemat osio 17: Luvut 35 ja 36
Lue lisää kuvituskilpailusta

Lady Eslanda ruusutarhassa
Ruusuja
Lady Eslanda lukemassa kirjaa
Kalterit
Orpokoti

The ICKABOG and all other related trade marks, characters, names, and indicia are TM and © J.K. Rowling Teksti © J.K. Rowling