Osio 18: Luvut 37 ja 38

24.9.2020

Luku 37
Lilja ja kuu

Mama Ruoskan orpokoti oli muuttunut melkoisesti sitten sen kun Lilja Lohenpyrstö vietiin sinne säkissä. Ränsistyneen röttelön tilalla oli valtava kivitalo, jossa oli kalterit ikkunoissa ja tilaa sadalle lapselle.

Lilja oli siellä yhä, kasvanut paljon pituutta ja laihtunut, mutta yhä samoissa haalareissa kuin kaappauksensa hetkellä. Hän oli ommellut hihoihin ja lahkeisiin lisää pituutta, joten haalarit mahtuivat yhä päälle, samoin paikannut huolellisesti repeämät aina kun niitä syntyi. Muuta hänellä ei enää ollut kotoa ja isältä, joten hän piti niitä sen sijaan että olisi ommellut mekkoja säkeistä joissa kaali tuotiin, kuten Martta ja muut isot tytöt tekivät.

Monta pitkää vuotta kaappauksen jälkeen Lilja oli pitänyt kiinni siitä, että isä oli yhä hengissä. Hän oli fiksu tyttö ja oli tiennyt aina, ettei isä uskonut ikkabogiin, ja nyt hän pakottautui uskomaan, että isä oli sellissä jossain, katseli kalterien takaa samaa kuuta kuin hän itse joka ilta ennen kuin nukahti.

Sitten eräänä yönä — kuudentena vuonnaan Mama Ruoskan luona — kun Lilja oli peitellyt Hopkinsin kaksoset nukkumaan luvattuaan heille, että he näkisivät isänsä ja äitinsä ihan pian taas, hän asettui makuulle Martan viereen, katseli taivaalla kumottavaa kalvaan kultaista kiekkoa niin kuin aina ja tajusi, että ei enää uskonut isän olevan elossa. Että toivo oli poistunut sydämestä kuin lintu joka lentää pois rosvotusta pesästä, ja vaikka hänen silmistään valuivat kyynelet, hän vakuutti itselleen, että isä oli nyt paremmassa paikassa, ylhäällä ihanassa taivaassa äidin luona. Hän etsi lohtua siitä, että kun maa ei enää sitonut vanhempia, he pystyivät asumaan missä vain, myös hänen omassa sydämessään, ja että hänen oli pidettävä heidän muistonsa elossa itsensä sisällä kuin liekki. Oli silti raskasta kun vanhemmat asuivat itsen sisällä, kun oikeastaan ei mitään muuta kaivannut niin paljon kuin että he tulisivat takaisin ja halaisivat.

Toisin kuin monet orpokodin lapsista, Lilja säilytti vanhempiensa muiston kirkkaana. Muisto heidän rakkaudestaan antoi hänelle voimia, ja joka päivä hän auttoi huolehtimaan orpokodin pikkuisista ja varmisti, että pienet saivat kaikki ne halaukset ja sen hyvyyden, joka häneltä itseltään puuttui.

Mutta ei vain äidin ja isän muisto auttanut Liljaa jatkamaan. Hänellä oli omituinen tunne, että hänet oli tarkoitettu johonkin tärkeään — johonkin joka muuttaisi paitsi hänen oman elämänsä myös Runsaudensarven kohtalon. Hän ei kertonut kummallisesta tunteestaan kenellekään, ei edes parhaalle ystävälleen Martalle, mutta silti hän sai siitä voimia. Liljasta oli selvää, että hänen tilaisuutensa koittaisi vielä.

Luku 38
Lordi Sylkyarvo tulee käymään

Mama Ruoska oli niitä harvoja runsaudensarvelaisia, jotka olivat viime vuosina vaurastuneet vaurastumistaan. Hän oli ahtanut röttelönsä niin täyteen lapsia ja vauvoja, että se oli haljeta, vaatinut sitten kultaa niiltä kahdelta lordilta, jotka sillä hetkellä hallitsivat valtakuntaa, ja laajentanut ränsistynyttä taloaan. Orpokoti oli sitä nykyä kukoistava bisnes, josta syystä Mama Ruoska saattoi illastaa herkuilla, joihin vain rikkaimmilla oli varaa. Enimmän kultansa hän käytti Jeroboamin hienoimpiin viineihin, ja joudun ikäväkseni kertomaan, että Mama Ruoska oli humalassa todellakin erittäin julma. Orpokodin lapsilla oli runsaasti haavoja ja mustelmia Mama Ruoskan kännisen kiivauden vuoksi.

Osa hänen hoidokeistaan ei kestänyt kauan kaalisoppaa ja julmuutta. Kun nälkäisiä lapsia virtasi loppumattomiin etuovesta, pieni hautausmaa talon takana täyttyi täyttymistään. Mama Ruoska vähät välitti. Orpokodin Matit ja Maijat olivat kaikki samanlaisia, kalpeita ja riutuneita, ja heidän ainoa arvonsa oli kulta, jonka Mama sai ottaessaan heidät taloonsa.

Mutta kun lordi Sylkyarvo seitsemättä vuotta Runsaudensarvea hallitessaan sai taas kultapyynnön Mama Ruoskan orpokodista, pääneuvonantaja päätti käydä tarkastamassa paikan ennen kuin antaisi vanhalle naiselle lisää varoja. Mama Ruoska vastaanotti hänen ylhäisyytensä pynttäytyneenä parhaaseen mustaan silkkipukuunsa ja huolehdittuaan tarkasti, ettei hengityksestä haiskahtanut viini.

”Pikkuisia ressukoitahan ne ovat, vai mitä sanoo teidän ylhäisyytenne?” hän kysyi Sylkyarvolta tämän katsellessa laihoja, kalpeita lapsia hajustettu taskuliina sieraintensa edessä. Mama Ruoska kumartui poimimaan yhden pikkuisen joutosuolaisen, jonka maha oli nälästä turvoksissa. ”Näkee miten kovasti teidän ylhäisyytenne apua tarvitaan.”

”Kyllä, kyllä, aivan”, Sylkyarvo sanoi liina tiiviisti naamallaan. Hän ei pitänyt lapsista, ei varsinkaan näin likaisista, mutta hän tiesi, että monet runsaudensarvelaiset olivat typerän kiintyneitä kakaroihin, joten oli huono idea antaa liian monen sellaisen kuolla. ”Hyvä on, lisärahoitus on hyväksytty, Mama Ruoska.”

Kun Sylkyarvo kääntyi lähteäkseen, hän huomasi kalpean tytön, joka seisoi oven vieressä vauva kummallakin käsivarrellaan. Yllään tytöllä oli paikatut haalarit, joita oli päästetty saumoista ja pidennetty. Jokin tytössä erotti hänet muista lapsista. Sylkyarvolla oli jopa outo tunne, että hän oli nähnyt jossain jonkun tuon tytön tapaisen. Toisin kuin muihin penskoihin, tähän tyttöön eivät näköjään tehneet vaikutusta pääneuvonantajan liehuvat kaavut eivätkä kaulassa killuvat mitalit, joita hän oli myöntänyt itselleen Ikkabogin Turvaprikaatin rykmentinkomentajan asemassa.

”Mikä sinun nimesi on, tyttö?” Sylkyarvo kysyi pysähdyttyään Liljan viereen ja raottaen liinaansa.

”Maija, teidän ylhäisyytenne. Meidän kaikkien nimi on täällä Maija”, Lilja sanoi tutkaillen Sylkyarvoa tyynen vakavin silmin. Hän muisti miehen linnan pihasta, missä oli joskus leikkinyt, muisti, miten tämä mies ja Raukee olivat pelotelleet lapset olemaan hiljaa kulkiessaan naamat nyrpeinä ohi.

”Mikset hoviniiaa? Minä olen pääneuvonantaja.”

”Pääneuvonantaja ei ole kuningas”, tyttö sanoi.

”Mitä tyttö puhuu?” Mama Ruoska kähisi ja nilkutti katsomaan, ettei Lilja aiheuttanut vaikeuksia. Kaikista orpokodin lapsista Mama Ruoska piti vähiten Lilja Lohenpyrstöstä. Tyttö ei ollut lopultakaan kunnolla nujertunut, vaikka Mama Ruoska oli kovimmin häntä koetellut. ”Mitä Ruma-Maija puhuu?” hän kysyi. Lilja ei ollut likikään ruma, mutta nimi oli yksi Mama Ruoskan keinoista yrittää nujertaa hänet.

”Hän kertoo, miksei hoviniiaa minulle”, Sylkyarvo sanoi tuijottaen yhä Liljan tummiin silmiin ja miettien, missä oli nähnyt ne aikaisemmin.

Itse asiassa hän oli nähnyt ne sen puusepän kasvoissa, jonka luona hän kävi useinkin tyrmässä, mutta koska herra Lohenpyrstö oli jo aika mielipuoli valkoisine hiuksineen ja partoineen ja tämä tyttö näytti älykkäältä ja rauhalliselta, Sylkyarvo ei osannut yhdistää heitä toisiinsa.

”Ruma-Maija on aina ollut nenäkäs”, Mama Ruoska sanoi ja vannoi mielessään, että rankaisisi Liljaa heti Sylkyarvon lähdettyä. ”Jonain päivänä minä vielä häädän hänet täältä, ja hän saa nähdä, millaista on kerjätä kaduilla sen sijaan että asuu minun kattoni alla ja syö minun ruokaani.”

Kylläpä ikävöisinkin kaalisoppaa”, Lilja sanoi kylmällä, kovalla äänellä. ”Tiesikö teidän ylhäisyytenne, että sitä me syömme täällä? Kaalisoppaa kolmasti päivässä.”

”Erittäin ravitsevaa varmasti”, lordi Sylkyarvo sanoi.

”Joskus tosin saamme erikoisherkkua”, Lilja sanoi, ”eli orpokotikakkuja. Tietääkö teidän ylhäisyytenne, mitä ne ovat?”

”En tiedä”, Sylkyarvo sanoi tahtomattaan. Jotain tässä tytössä oli… Mitä se oli?

”Ne tehdään kaikesta pilaantuneesta”, Lilja sanoi ja hänen tummien silmiensä katse porautui Sylkyarvon silmiin. ”Mädistä munista, homeisesta jauhosta, kaikenlaisista jämistä, jotka ovat olleet liian kauan kaapissa… Ihmisillä ei ole muuta annettavaa meille, niin he sekoittavat yhteen kaiken, mitä eivät tahdo itse, ja jättävät rappusille. Toisinaan lapset tulevat orpokotikakuista kipeiksi, mutta he syövät niitä silti, koska ovat niin nälkäisiä.”

Sylkyarvo ei oikeastaan kuunnellut Liljan sanoja, vaan hänen puheensa nuottia. Vaikka Lilja oli ollut jo kauan Jeroboamissa, hänen puheestaan kuulsi silti Tuulihattula.

”Mistä sinä olet kotoisin, tyttö?” Sylkyarvo kysyi.

Muut lapset olivat nyt aivan hiljaa, kaikki katsoivat, kun lordi puhui Liljan kanssa. Mama Ruoska vihasi Liljaa, mutta nuorempien lasten keskuudessa Lilja oli suosittu, koska hän puolusti heitä Mama Ruoskaa ja Pieksijä-Mattia vastaan eikä koskaan varastanut heidän kuivia kannikoitaan toisin kuin muut isot lapset. Hänen myös tiedettiin näpistäneen heille leipää ja juustoa Mama Ruoskan yksityisistä varastoista, niin vaarallista kuin se olikin, ja joskus Lilja oli saanut siksi selkäänsä Pieksijä-Matilta.

”Olen kotoisin Runsaudensarvesta”, Lilja sanoi. ”Teidän ylhäisyytenne on ehkä kuullut siitä. Sellainen maa oli olemassa, eikä siellä ollut kukaan koskaan köyhä eikä nälkäinen.”

”Nyt riittää”, lordi Sylkyarvo ärähti, kääntyi Mama Ruoskaan päin ja sanoi: ”Olen yhtä mieltä kanssanne, madame. Tämä lapsi ei näköjään ymmärrä olla kiitollinen hyvyydestänne. Ehkä hänet kannattaisi panna pitämään itse puoliaan ulkomaailmassa.”

Sen sanottuaan lordi Sylkyarvo pyyhälsi ulos orpokodista ja paukautti oven kiinni perässään. Heti kun hän oli lähtenyt, Mama Ruoska heilautti keppiään Liljaan päin, mutta Lilja oli harjoitellut jo pitkään ja osasi väistää. Vanha nainen laahusti pois heristellen keppiään Liljan edessä niin että pikkuiset hajaantuivat ja paukautti sitten mukavan salonkinsa oven kiinni perässään. Lapset kuulivat, kun korkki poksahti auki.

Myöhemmin illalla, kun Martta ja Lilja olivat kömpineet viereisiin sänkyihinsä, Martta sanoi äkkiä:

”Kuule, Lilja, se ei ole totta, mitä sanoit pääneuvonantajalle.”

”Mikä siitä ei ole?” Lilja kuiskasi.

”Ei ole totta, että kaikki saivat kylliksi ruokaa ja olivat onnellisia ennen vanhaan. Minun perheelläni oli puutetta kaikesta Joutosuolla.”

”Anteeksi”, Lilja sanoi hiljaa. ”Unohdin.”

”Tietysti”, uninen Martta huokaisi, ”ikkabog varasteli lampaitamme.”

Lilja kiemurteli syvemmälle ohuen peittonsa alle ja yritti pysytellä lämpimänä. Niin kauan kuin he olivatkin olleet yhdessä, hän ei ollut saanut Marttaa uskomaan, ettei ikkabog ollut totta. Tosin tänä iltana Lilja toivoi, että uskoisi itsekin suolla elävään hirviöön ennemmin kuin ihmisen pahuuteen, jonka hän oli nähnyt tuijottavan lordi Sylkyarvon silmistä.

Edellinen osio

Jatka seuraavaan osioon (julkaistaan 25.9.)

Kuvitusteemat osio 18: Luvut 37 ja 38
Lue lisää kuvituskilpailusta

Kuu
Lilja pidennetyissä haalareissaan
Lilja ja lordi Sylkyarvo
Kaalisoppa
Orpokotikakut

The ICKABOG and all other related trade marks, characters, names, and indicia are TM and © J.K. Rowling Teksti © J.K. Rowling