Osio 22: Luvut 45 ja 46

30.9.2020

Luku 45
Vili Jeroboamissa

Aluksi Vili ei tajunnut, että lordi Sylkyarvo oli värvännyt koko Runsaudensarven pitämään silmänsä auki hänen varaltaan. Hän seurasi kaupungin portin vartijalta saamaansa neuvoa ja pysytteli poluilla ja syrjäteillä. Hän ei ollut koskaan käynyt niin pohjoisessa kuin Jeroboamissa, mutta seuraamalla suurin piirtein Uittijoen kulkua hän uskoi liikkuvansa oikeaan suuntaan.

Hiukset sotkussa ja kengät mudassa hän käveli kynnöspeltojen halki ja nukkui ojissa. Vasta kun hän hiipi kolmantena iltana Heranlinnaan etsimään jotain syötävää, hän näki edessään kuvan itsestään etsintäkuulutusjulisteessa, joka oli kiinnitetty juustokaupan ikkunaan. Siistiä ja hymyilevää nuorta miestä esittävä piirros ei onneksi muistuttanut lainkaan tummasta lasista sen vierestä heijastuvaa rähjäistä kulkuria. Oli kuitenkin järkytys nähdä, että hänen päästään oli luvassa sadan dukaatin palkkio elävänä tai kuolleena.

Vili kiiruhti pimeitä katuja laihojen koirien ja umpeen laudoitettujen ikkunoiden ohi. Kerran pari hän kohtasi muita rähjäisiä ryysyläisiä, jotka myös tonkivat roskiksia. Lopulta hänen onnistui löytää pala kovaa ja hivenen homehtunutta juustoa ennen kuin kukaan muu ehti napata sitä. Juotuaan sadevettä tynnyristä aution meijerin takaa hän kiiruhti pois Heranlinnasta ja palasi pikkuteille.

Koko ajan, kun Vili käveli, hänen ajatuksensa lensivät takaisin äitiin. He eivät tapa häntä, hän sanoi itselleen yhä uudestaan ja uudestaan. He eivät ikinä tapa häntä. Hän on kuninkaan suosikkipalvelija. He eivät uskalla. Hänen oli suljettava mielestään ajatus äidin mahdollisesta kuolemasta, koska jos hän olisi ajatellut äidin menehtyneen, hän ei ehkä olisi jaksanut nousta ojasta, jossa hän seuraavaksi nukkui.

Vilin jalat olivat pian rakkuloilla, sillä hän käveli pitkiä matkoja syrjäteillä vältelläkseen muita ihmisiä. Seuraavana iltana hän varasti muutaman viimeisen mätänevän omenan hedelmätarhasta, ja seuraavana yönä hän otti jonkun roskiksesta kanan jämät ja järsi luista viimeiset lihanriekaleet. Kun hän näki Jeroboamin tummanharmaat ääriviivat horisontissa, hänen oli varastettava sepän pihasta narunpätkä vyöksi, koska hän oli laihtunut niin että housut tuppasivat putoamaan.

Koko matkan ajan Vili hoki itselleen, että kaikki kääntyisi hyvin päin, kunhan hän löytäisi Herman-serkun: hän valuttaisi murheensa aikuisen syliin, ja Herman järjestäisi kaiken. Vili väijyi kaupungin muurien ulkopuolella, kunnes alkoi tulla pimeä, ja ontui sitten viinintekijöiden kaupunkiin — rakkulat hiersivät nyt inhottavasti — ja suunnisti kohti Hermanin majataloa.

Ikkunoissa ei ollut valoja, ja kun Vili tuli lähemmäs, hän näki syyn. Ovet ja ikkunat oli laudoitettu umpeen. Majatalo oli suljettu ja Herman perheineen oli kaiketi lähtenyt.

”Anteeksi”, epätoivoinen Vili kysyi ohikulkevalta naiselta, ”osaatteko kertoa, minne Herman on mennyt? Herman, joka omisti tämän paikan?”

”Hermanko?” nainen sanoi. ”Voi, hän lähti etelään jo viikko sitten. Hänellä on sukulaisia Tuulihattulassa. Hän toivoo saavansa töitä kuninkaalta.”

Tyrmistynyt Vili katseli, miten nainen jatkoi matkaansa ja katosi yöhön. Ympärillä puhalsi kolea tuuli, ja Vili näki silmäkulmastaan, kuinka hänen omat etsintäkuulutuksensa lepattivat läheisessä lyhtypylväässä. Voipuneena ja ilman aavistustakaan, mitä tekisi seuraavaksi, hän mietti jo istahtavansa kylmälle kynnykselle yksinkertaisesti odottamaan, että sotilaat löytävät hänet.

Juuri silloin hän tunsi selässään miekan kärjen ja kuuli korvissaan äänen:

”Kiinni jäit.”

Luku 46
Sebastian Särjen tarina

Luulet ehkä, että Vili olisi kauhistunut sanoja, mutta usko tai älä, hän helpottui kuullessaan ne. Hän näet tunnisti äänen. Hän ei siis nostanut käsiään ylös eikä anellut henkensä puolesta, vaan kääntyi ympäri ja katsoi Sebastian Särkeä.

”Mikä sinua hymyilyttää?” Sebastian murahti tuijottaessaan Vilin likaista naamaa.

”Tiedän ettet haavoita minua, Sebu”, Vili sanoi hiljaa.

Vaikka Sebastianilla oli miekka, Vili näki että Sebastian oli heistä kahdesta enemmän peloissaan. Hytisevällä Sebastianilla oli päällystakki pyjaman päällä ja hän oli käärinyt jalkansa veritahraisiin räsyihin.

”Oletko kävellyt Tuulihattulasta asti noin?” Vili kysyi.

”Ei kuulu sinulle!” Sebastian äyskäisi ja yritti näyttää hurjalta, vaikka hampaat kalisivatkin. ”Minä luovutan sinut, Valoisa, senkin petturi!”

”Etkä luovuta”, Vili sanoi ja veti miekan pois Sebastianin kädestä. Silloin Sebastian purskahti itkuun.

”Noh, noh”, Vili sanoi ystävällisesti, kiersi kätensä Sebastianin harteille ja talutti hänet sivukujalle, pois lepattavien etsintäkuulutusten luota.

”Painu tiehesi!” Sebastian nyyhkytti ja karisti Vilin käsivarren harteiltaan. ”Irti minusta! Kaikki on sinun syytäsi!”

”Mikä on minun syytäni?” Vili kysyi, kun pojat pysähtyivät roskisten viereen, jotka olivat täynnä tyhjiä viinipulloja.

”Sinä karkasit isältäni!” Sebastian sanoi ja pyyhki silmiään hihaan.

”Totta kai karkasin”, Vili sanoi järkevästi. ”Hän yritti tappaa minut.”

”Mutta n-nyt on hänet — tapettu!” Sebastian nyyhkytti.

”Onko majuri Särki kuollut?” Vili sanoi tyrmistyneenä. ”Miten?”

”Sy-sylkyarvo”, Sebastian nyyhkytti. ”Hän t-tuli — meille sotilaiden — kanssa — kun sinua ei l-löytynyt. Hän oli vihainen, kun isä ei ollut ottanut sinua kiinni — hän sieppasi yhden sotilaan aseen — ja hän…”

Sebastian istui roskiksen päälle ja itki. Kujalla puhalsi kylmä tuuli. Tämä, Vili ajatteli, osoitti miten vaarallinen Sylkyarvo oli. Jos hän pystyi ampumaan kuoliaaksi kuninkaan kaartin uskollisen päällikön, kukaan ei ollut turvassa.

”Mistä tiesit, että tulen Jeroboamiin?” Vili kysyi.

”H-Harmisto linnasta kertoi. Annoin hänelle viisi dukaattia. Hän muisti äitisi puhuneen serkusta, jolla on majatalo.”

”Kuinkakohan monelle Harmisto on kertonut?” Vili kysyi nyt huolestuneena.

”Monelle varmaan”, Sebastian sanoi ja pyyhki naamaansa yöpuvun hihaan. ”Hän myy tietoja kenelle vain kultaa vastaan.”

”Aikamoista sinun suustasi”, Vili kivahti. ”Itse aioit juuri myydä minut sadasta dukaatista!”

”Minä — en halunnut — kultaa”, Sebastian sanoi. ”Halusin — äidin ja veljeni. Ajattelin että saisin — heidät takaisin — jos luovuttaisin sinut. Sylkyarvo v-vei heidät. Minä pakenin huoneeni ikkunasta. Siksi olen yöpuvussa.”

”Minäkin pakenin huoneeni ikkunasta”, Vili sanoi. ”Mutta älysin sentään ottaa kengät mukaan. Tule, meidän täytyy häipyä täältä”, hän lisäsi ja auttoi Sebastianin ylös. ”Yritetään pihistää sinulle sukat joltain pyykkinarulta matkan varrella.”

Mutta he eivät ehtineet astua kuin muutaman askelen, kun he jo kuulivat takaansa miehen äänen.

”Kädet ylös! Te kaksi tulette mukaani!”

Pojat nostivat kädet ylös ja kääntyivät. Varjoista astui esiin mies, jolla oli likaiset, häijyt kasvot ja joka osoitti heitä kiväärillä. Miehellä ei ollut mitään Vilin tai Sebastianin tunnistamaa univormua, mutta Lilja Lohenpyrstö olisi voinut kertoa heille tarkasti, kuka mies oli: Pieksijä-Matti, Mama Ruoskan apulainen ja nyt jo täysi mies.

Pieksijä-Matti astui muutaman askelen lähemmäs ja katsoi poikia silmät sirrissä. ”Joo”, hän sanoi. ”Saatte kelvata. Tänne se miekka.”

Kun kiväärillä osoitettiin rintaan, niin Vili ei voinut muuta kuin ojentaa miekan. Hän ei kuitenkaan ollut ihan niin peloissaan kuin voisi luulla, koska hän — sanoipa Raukee mitä sanoi — oli tosiasiassa hyvinkin fiksu poika. Tuo likainen mies ei näköjään tajunnut, että oli juuri ottanut kiinni karkulaisen, jonka arvo oli sata kultadukaattia. Hän oli ilmeisesti etsinyt keitä tahansa kahta poikaa, joskaan syytä siihen ei Vili osannut arvata. Sebastian puolestaan oli valahtanut kalmankalpeaksi. Hän tiesi, että Sylkyarvolla oli vakoojia joka kaupungissa, ja oli varma että heidät luovutettaisiin nyt pääneuvonantajalle ja että hänet, Sebastian Särki, tapettaisiin liittoutumisesta petturin kanssa.

”Liikettä”, sanoi tympeänaamainen mies ja viittilöi kiväärillään edemmäs kujalla. Vili ja Sebastian pakotettiin kiväärillä uhaten kulkemaan Jeroboamin pimeitä katuja Mama Ruoskan orpokodin ovelle asti.

Edellinen osio

Jatka seuraavaan osioon

Kuvitusteemat osio 22: Luvut 45 ja 46
Lue lisää kuvituskilpailusta

Majatalo, jonka ikkunat on laudoitettu umpeen
Sebastian Särki pyjama päällä
Pieksijä-Matti väkipyssynsä kanssa

The ICKABOG and all other related trade marks, characters, names, and indicia are TM and © J.K. Rowling Teksti © J.K. Rowling