Osio 28: Luvut 55 ja 56

8.10.2020

Luku 55
Sylkyarvo loukkaa kuningasta

Pillastuneiden postivaunujen aiheuttaman suurtuhon jälkeen lordi Sylkyarvo ryhtyi toimiin varmistaakseen, ettei vastaavaa tapahdu enää ikinä. Kuninkaan tietämättä julkaistiin uusi kuulutus, jossa annettiin pääneuvonantajalle lupa avata kirjeitä ja etsiä niistä merkkejä maanpetoksesta. Kuulutuksessa luetteloitiin avuliaasti kaikki ne asiat, jotka nyt laskettiin maanpetokseksi. Runsaudensarvessa oli yhä petos väittää, ettei ikkabogia ollut olemassa ja että Uuno ei ollut hyvä kuningas. Oli petos arvostella lordi Sylkyarvoa ja lordi Raukeeta, petos sanoa että ikkabogvero oli liian korkea ja tästedes oli petos myös sanoa, ettei Runsaudensarvi ollut yhtä onnellinen ja hyvin ravittu kuin aina ennen.

Nyt kun kaikkia todellakin pelotti puhua totta kirjeissä, posti ja jopa liikenne pääkaupunkiin hupeni lähes olemattomiin, kuten Sylkyarvo oli toivonutkin, ja Sylkyarvo aloitti suunnitelmansa toisen vaiheen. Hän lähetti runsaasti ihailijapostia Uunolle. Koska kaikissa ei voinut olla sama käsiala, Sylkyarvo sulki joukon sotilaita huoneeseen paperipinon ja lukuisien sulkakynien kera ja saneli heille mitä kirjoittaa.

”Ylistätte kuningasta totta kai”, Sylkyarvo sanoi astellessaan edestakaisin miesten edessä pääneuvonantajan kaapu yllään. ”Kerrotte hänelle, ettei valtakunnalla ole koskaan ollut parempaa hallitsijaa. Ylistäkää myös minua. Sanokaa, ettette tiedä, miten Runsaudensarven olisi käynyt ilman lordi Sylkyarvoa. Ja sanokaa, että ikkabog olisi tappanut paljon enemmän ihmisiä, jos ei olisi ollut Ikkabogin Turvaprikaatia ja että Runsaudensarvi on nyt vauraampi kuin koskaan.”

Niin Uuno alkoi saada kirjeitä, joissa kerrottiin, miten suurenmoinen hän on ja miten valtakunta ei ollut koskaan ollut onnellisempi ja että sota ikkabogia vastaan sujui erinomaisesti kerta kaikkiaan.

”Kas, kaikki tuntuu sujuvan loistavasti!” kuningas Uuno säteili heiluttaen yhtä tällaista kirjettä lounastaessaan kahden lordin kanssa. Hän oli ollut paljon hyväntuulisempi, kun väärennökset olivat alkaneet saapua. Ankara talvi oli jäädyttänyt maan niin että oli vaarallista käydä metsästämässä, mutta Uuno, jolla oli yllään upea uusi asu poltetun oranssin väristä silkkiä topaasinapein, tunsi olonsa erityisen komeaksi tänä päivänä, mikä tietysti vain lisäsi hyväntuulisuutta. Oli ilahduttava katsella, kuinka lumi leijui ikkunan takana maahan, kun sisällä tuli roihusi ja pöytä notkui kallista ruokaa, kuten aina.

”En ollenkaan tiennyt, että ikkabogeja on tapettu niin monta, Sylkyarvo! Tosiasiassa — kun nyt ajattelen — en tiennyt edes, että ikkabogeja oli enemmän kuin yksi!”

”Öö, niin, teidän majesteettinne”, Sylkyarvo sanoi ja vilkaisi raivoissaan Raukeeta, joka sulloi sisäänsä erityisen herkullista kermajuustoa. Sylkyarvolla oli ollut niin paljon puuhaa, että hän oli jättänyt Raukeen tehtäväksi tarkistaa väärennetyt kirjeet ennen kuin ne lähetettiin kuninkaalle. ”Emme halunneet huolestuttaa teidän majesteettianne, mutta tajusimme jokin aika sitten, että hirviö oli, aah —”

Hän yskäisi hienostuneesti.

”— lisääntynyt.”

”Vai niin”, Uuno sanoi. ”No, on vallan mainiota kuulla, että teette niistä selvää sellaista kyytiä. Meidän pitäisi, kuulkaa, täyttää yksi sellainen, ja pitää näyttely kansalle!”

”Öö… niin, teidän majesteettinne, erinomainen idea”, Sylkyarvo sanoi ja kiristeli hampaitaan.

”Yhtä asiaa en kuitenkaan käsitä”, Uuno sanoi katsellen kirjettä taas otsa rypyssä. ”Eikös professori Petkuvilppi sanonut, että kun ikkabog kuolee, sen tilalle tulee kaksi? Kun tapatte niitä tällaista vauhtia, niin ettekö te itse asiassa kasvata niiden määrää?”

”Aa… ei, teidän majesteettimme, emme oikeastaan”, Sylkyarvo sanoi ja hänen juonitteleva mielensä työskenteli hurjaa vauhtia. ”Olemme tosiasiassa löytäneet tavan estää sitä tapahtumasta, kun — öö — kun —”

”Lyömme niitä ensiksi päähän”, Raukee ehdotti.

”Lyömme niitä ensiksi päähän”, Sylkyarvo toisti nyökytellen. ”Niinpä juuri. Jos pääsee niin lähelle, että voi lyödä ne tajuttomiksi ennen kuin tappaa, teidän majesteettinne, tuplaantumisprosessi näyttää… näyttää pysähtyvän.”

”Mutta miksi minulle ei ole kerrottu tästä ällistyttävästä havainnosta, Sylkyarvo?” Uuno huudahti. ”Tämähän muuttaa kaiken — voi olla että olemme jo piankin hävittäneet ikkabogit ikuisiksi ajoiksi Runsaudensarvesta!”

”Niin, teidän majesteettinne, uutinen tosiaankin on hyvä”, Sylkyarvo sanoi ja toivoi, että voisi läimäistä Raukeeta päin naamaa. ”Tosin ikkabogeja on vielä melko monta jäljellä…”

”Oli miten oli, loppu näyttää vihdoin häämöttävän!” Uuno sanoi iloisesti, työnsi kirjeen sivuun ja tarttui taas veitseen ja haarukkaan. ”Hurjan surullista, että ikkabog tappoi poloisen majuri Särjen juuri ennen kuin aloimme päästä hirviöiden niskan päälle!”

”Hyvin surullista, teidän majesteettinne, kyllä”, myönteli Sylkyarvo, joka oli tietenkin selittänyt majuri Särjen äkillisen katoamisen kuninkaalle siten, että majuri oli menettänyt henkensä Joutosuolla yrittäessään estää ikkabogia tulemasta etelään.

”No, tämä kaikki myös selittää yhden asian, jota olen ihmetellyt”, Uuno sanoi. ”Palvelijat laulavat alituisesti kansallishymniä, oletteko kuulleet? Mainion kohottavaa ja sen sellaista, mutta hiukan toistuvaista. Mutta tässä on syy — he juhlivat voittoamme ikkabogeista, eikö niin?”

”Niin se varmasti on, majesteetti”, Sylkyarvo sanoi.

Todellisuudessa laulajat olivat vankeja tyrmässä eivätkä palvelijoita, mutta Uuno ei edes tiennyt, että hänen linnansa kellarikerroksessa oli viitisenkymmentä vankia tyrmässä.

”Meidän täytyisi järjestää juhlavat tanssiaiset!” Uuno sanoi. ”Tanssiaisia ei ole ollut aikoihin. Tuntuu etten ole ikuisuuksiin tanssinut lady Eslandan kanssa.”

”Nunnat eivät tanssi”, Sylkyarvo sanoi kiukkuisesti. Hän nousi äkisti ylös. ”Raukee, asiaa.”

Lordit olivat jo menossa ovea kohti, kun kuningas käski:

”Odottakaa.”

Kumpikin kääntyi. Kuningas Uuno näytti äkkiä tyytymättömältä.

”Kumpikaan teistä ei pyytänyt lupaa poistua kuninkaan pöydästä.”

Lordit katsahtivat toisiinsa, sitten Sylkyarvo kumarsi ja Raukee matki häntä.

”Pyydän anteeksi teidän majesteetiltanne”, Sylkyarvo sanoi. ”Se vain, että jos aiomme toimia teidän majesteettinne erinomaisen ehdotuksen mukaisesti ja täyttää kuolleen ikkabogin, meidän on toimittava nopeasti. Muutoin se saattaa, aah, mädäntyä.”

”Oli miten oli”, Uuno sanoi sormeillen kaulassaan riippuvaa kultaista mitalia, jossa oli kohokuva kuninkaasta taistelussa lohikäärmemäistä hirviötä vastaan, ”minä olen edelleen kuningas, Sylkyarvo. Teidän kuninkaanne.”

”Ilman muuta, teidän majesteettinne”, Sylkyarvo sanoi ja kumarsi taas syvään. ”Elän vain palvellakseni teidän majesteettianne.”

”Hmm”, Uuno sanoi. ”No, yrittäkääpä pitää se mielessänne ja täyttäkää vikkelästi se ikkabog. Tahdon esitellä sitä kansalle. Sitten keskustelemme juhlavista tanssiaisista.”

Luku 56
Tyrmäjuoni

Heti kun Sylkyarvo ja Raukee olivat kuuloetäisyyden päässä kuninkaasta, Sylkyarvo alkoi sättiä Raukeeta.

”Sinun piti tarkistaa kirjeet ennen kuin ne annetaan kuninkaalle! Mistä minä nyt löydän kuolleen ikkabogin täytettäväksi?”

”Ompele jotain”, Raukee ehdotti olkiaan kohauttaen.

”Ompele jotain? Ompele jotain?”

”No, mitä muuta voit tehdä?” Raukee kysyi ja haukkasi ison palan herttuainherkkua, jonka oli pihistänyt kuninkaan pöydästä.

”Mitä minä voin tehdä?” Sylkyarvo toisti loukkaantuneena. ”Luuletko että tämä on vain minun ongelmani?”

”Sinä keksit ikkabogin”, Raukee sanoi suu täynnä leivosta. Häntä alkoi kovasti kyllästyttää se, että Sylkyarvo huusi ja pomotti.

”Ja sinä tapoit Valoisan!” Sylkyarvo ärähti. ”Missä olisit nyt, jos en olisi pannut sitä hirviön syyksi?”

Jäämättä odottamaan Raukeen vastausta Sylkyarvo kääntyi ja suuntasi askelensa kohti tyrmää. Ainakin hän voisi kieltää vankeja laulamasta kansallishymniä niin kovalla äänellä, jotta kuningas voisi luulla, että sota ikkabogeja vastaan oli saanut taas vakavamman käänteen.

”Hiljaa — HILJAA!” Sylkyarvo karjaisi astuessaan tyrmään, koska koko paikka raikui meteliä. Kuului laulua ja naurua, ja lakeija Harmisto juoksenteli sellien väliä ja kanniskeli keittiötarvikkeita vangeille, ja rouva Valoisan vasta uunista otettujen neidonhaaveiden tuoksu kyllästi lämpimän ilman. Vangit näyttivät paljon paremmin ravituilta kuin edellisen kerran kun Sylkyarvo oli käynyt tyrmässä. Hän ei pitänyt näkemästään, ei ollenkaan. Varsinkaan hänestä ei ollut mukava nähdä kapteeni Hyvämiestä yhtä hyväkuntoisen ja vahvan näköisenä kuin ennen. Sylkyarvo piti vihollisistaan heikkoina ja toivonsa menettäneinä. Jopa herra Lohenpyrstö näytti siistineen pitkän valkoisen partansa.

”Kai täällä pidetään lukua”, hän kysyi huohottavalta Harmistolta, ”kaikista näistä pannuista ja veitsistä ja ties mistä, joita jaellaan?”

”Totta — tottahan toki, teidän ylhäisyytenne”, lakeija henkäisi, kun ei tahtonut myöntää, että oli jo mennyt kaikkien rouva Valoisalta saamiensa ohjeiden kanssa niin sekaisin, ettei enää yhtään tiennyt, millä vangilla oli mitä. Lusikoita, vispilöitä, kauhoja, kasareita ja uunipeltejä oli liikuteltava kaltereiden väleistä, jotta rouva Valoisan leivonnaiset valmistuisivat, ja kerran tai pari Harmisto oli vahingossa antanut herra Lohenpyrstön taltan jollekulle toiselle. Hän oletti keräävänsä kaiken joka ilta takaisin, mutta miten ihmeessä siitä voisi olla varma? Toisinaan Harmistoa huolestutti sekin, että tyrmän vartija, joka oli viinin ystävä, ei ehkä kuulisi vankien keskinäistä kuiskutusta, jos nämä saisivat päähänsä juonitella jotain sitten kun kynttilät oli sammutettu yöksi. Harmisto kuitenkin näki, ettei Sylkyarvo ollut sillä tuulella, että kuuntelisi ongelmia, joten lakeija sulki suunsa.

”Laulaminen loppuu tähän!” Sylkyarvo huusi ja hänen äänensä kaikui tyrmässä. ”Kuninkaan päätä särkee!”

Tosiasiassa Sylkyarvon pää se alkoi tykyttää. Hän unohti vangit heti, kun käänsi heille selkänsä, ja alkoi taas pohtia, miten kummassa valmistaisi uskottavan täytetyn ikkabogin. Ehkä Raukeen ehdotuksessa oli itua? Voisivatko he ottaa härän luurangon ja kaapata ompelijan ompelemaan lohikäärmemäisen peitteen luille ja topata sen sitten täyteen sahanpurua?

Valheita valheiden päälle. Kun alkoi valehdella, täytyi jatkaa, ja kohta oli kuin vuotavan laivan kapteeni, alituiseen paikkaamassa reikiä kyljessä, jottei uppoaisi itse. Luurankojen ja sahanpurun miettimiseen uppoutunut Sylkyarvo ei lainkaan aavistanut, että oli juuri kääntänyt selkänsä asialle, josta oli tuleva hänen toistaiseksi suurin ongelmansa: tyrmälle täynnä juonittelevia vankeja, joista jokaisella oli veitsiä ja talttoja piilossa peittojen alla ja irtotiilien takana seinissä.

Edellinen osio

Jatka seuraavaan osioon

Kuvitusteemat osio 28: Luvut 55 ja 56
Lue lisää kuvituskilpailusta

Uuno onnellisena oranssissa puvussaan kirjeensä kanssa
Sylkyarvo huolestuneena
Tuli
Ikkunan takana satava lumi
Hyväntuuliset vangit hyörimässä keittiössä

The ICKABOG and all other related trade marks, characters, names, and indicia are TM and © J.K. Rowling Teksti © J.K. Rowling