Osio 31: Luku 60

13.10.2020

Luku 60
Kapina

Toisinaan — en tiedä miten — ihmiset jotka asuvat kaukana toisistaan, tuntuvat tajuavan, milloin on aika toimia. Ehkä ajatukset voivat levitä kuin siitepöly tuulessa. Oli miten oli, alhaalla linnan tyrmässä vangit, jotka olivat kätkeneet veitsiä ja talttoja, raskaita kasareita ja kaulimia patjojensa alle ja tiilien taakse sellien seiniin, olivat vihdoin valmiina. Aamun koittaessa päivänä, jona ikkabog lähestyi Heranlinnaa, kapteeni Hyvämies ja herra Lohenpyrstö, joiden sellit olivat vastapäätä toisiaan, istuivat hereillä, kalpeina ja kireinä sänkyjensä laidalla, koska tänään oli se päivä, jona he olivat vannoneet joko pakenevansa tai kuolevansa.

Monta kerrosta vankien yläpuolella lordi Sylkyarvokin heräsi varhain. Täysin tietämättömänä siitä, että hänen jalkojensa alla kehkeytyi vankilapako, tai että oikea elävä ikkabog kulki silläkin hetkellä Tuulihattulaa kohti ympärillään yhä kasvava joukko runsaudensarvelaisia, Sylkyarvo peseytyi, pukeutui pääneuvonantajan kaapuun ja suunnisti sitten tallien lukittuun siipeen, jota oli vartioitu viikko.

”Siirtykää sivuun”, Sylkyarvo sanoi vartijasotilaille ja avasi ovet säpistä.

Joukko uupuneita ompelijoita ja räätäleitä odotti tallissa hirviön mallin vieressä. Malli oli härän kokoinen, sen nahka oli nahkea ja täynnä piikkejä. Sen puusta veistetyissä jaloissa oli kammottavat pedonkynnet, sen suu oli täynnä torahampaita ja sen vihaiset silmät hohtivat meripihkaisina sen naamasta.

Ompelijat ja räätälit katselivat peloissaan, kun Sylkyarvo käveli hitaasti heidän luomuksensa ympäri. Läheltä katsoen saattoi erottaa ompelet, nähdä että silmät olivat lasia, että piikit olivat nahkan läpi työnnettyjä nauloja ja että pedonkynnet ja torahampaat olivat vain maalattua puuta. Jos otusta tökkäsi, saumoista tihkui sahanpurua. Mutta tallin hämärissä se oli kuitenkin vakuuttava luomus, ja ompelijat ja räätälit olivat kiitollisia nähdessään Sylkyarvon hymyn.

”Se kelpaa ainakin kynttilänvalossa”, Sylkyarvo sanoi. ”Minun on vain hoidettava kuningaskulta seisomaan kyllin kaukana, kun hän katsoo sitä. Voimme sanoa, että piikit ja hampaat ovat yhä myrkyllisiä.”

Työntekijät vaihtoivat huojentuneita katseita. He olivat työskennelleet päivät ja yöt kokonaisen viikon. Nyt he vihdoin pääsisivät kotiin perheen luo.

”Sotilaat”, Sylkyarvo sanoi kääntyen ulkona odottavien vartijoiden puoleen, ”viekää nämä ihmiset pois. Jos joku alkaa kirkua”, hän lisäsi laiskasti, kun nuorin ompelija avasi suunsa kirkuakseen, ”hänet ammutaan.”

Kun sotilaat raahasivat täytetyn ikkabogin ommelleen joukon pois, Sylkyarvo meni vihellellen yläkertaan kuninkaan huoneisiin, missä tapasi Uunon yllään silkkipyjama ja viiksien päällä hiusverkko, ja Raukeen työntämässä lautasliinaa useitten leukojensa alle.

”Hyvää huomenta, teidän majesteettinne!” Sylkyarvo sanoi kumartaen. ”Toivottavasti teidän majesteettinne nukkui hyvin. Minulla on tänään yllätys. Olemme onnistuneet täyttämään yhden ikkabogin. Tiedän että teidän majesteettinne haluaa kovasti nähdä sen.”

”Suurenmoista, Sylkyarvo!” kuningas sanoi. ”Sitten voisimme lähettää sen kiertämään valtakuntaa, vai? Että ihmiset näkevät mikä meillä on vastassa?”

”Neuvoisin teidän majesteettianne luopumaan ajatuksesta”, sanoi Sylkyarvo, joka pelkäsi, että jos joku näkisi täytetyn ikkabogin päivänvalossa, sen huomaisi oitis väärennökseksi. ”Emme toivo tavallisen kansan joutuvan pakokauhun valtaan. Teidän majesteettinne on niin rohkea, että pystyy kestämään sen näyn —”

Mutta Sylkyarvo ei saanut lausettaan loppuun, kun kuninkaan yksityistilojen ovet lennähtivät auki ja sisään juoksi katse hurjana hikinen Pieksijä-Matti, jota oli viivyttänyt matkan varrella kaksikin maantierosvojoukkiota. Pieksijä-Matti oli eksynyt johonkin metsään ja pudonnut hevosensa selästä hypätessään ojan yli eikä ollut sitten enää saanut ratsuaan kiinni eikä siksi ollutkaan linnassa kovin paljon ennen ikkabogia. Hän oli hätäännyksissään murtautunut linnaan apukeittiön ikkunan kautta, ja kaksi vartijaa oli ajanut häntä takaa läpi linnan, kumpikin valmiina iskemään miekkansa hänen lävitseen.

Uuno kirkaisi ja piiloutui Raukeen taakse. Sylkyarvo veti tikarinsa esiin ja pomppasi pystyyn.

”On — olemassa — ikkabog”, Pieksijä-Matti huohotti ja putosi polvilleen. ”Oikea — elävä— ikkabog. Se tulee tänne — ja tuhansia ihmisiä — ikkabog — on olemassa.”

Sylkyarvo ei luonnollisestikaan uskonut tarinaan hetken vertaa.

”Heittäkää hänet tyrmään!” hän ärähti vartijoille, jotka riuhtoivat rimpuilevan Pieksijä-Matin huoneesta ja sulkivat taas ovet. ”Pyydän anteeksi, majesteetti”, Sylkyarvo sanoi tikari edelleen sojossa. ”Mies saa raipaniskuja, samoin kuin vartijat, jotka sallivat hänen murtautua lin—”

Mutta Sylkyarvo ei ehtinyt lausettaan loppuun, kun taas kaksi miestä pelmahti kuninkaan yksityistiloihin. He olivat Sylkyarvon Tuulihattulan vakoojia, joille oli toimitettu pohjoisesta tieto, että ikkabog lähestyy, mutta kuningas ei ollut koskaan nähnytkään heitä ja alkoi taas kirkua kauhuissaan.

”Teidän — ylhäisyytenne”, huohotti ensimmäinen vakooja kumartaessaan Sylkyarvolle, ”sieltä — on — ikkabog — tulossa — tänne — päin!”

”Ja sillä on — väkijoukko —mukana”, huohotti toinen. ”Se on olemassa!”

”No, totta kai ikkabog on olemassa!” sanoi Sylkyarvo, joka ei oikein muutakaan voinut kuninkaan läsnä ollessa sanoa. ”Ilmoittakaa asia Ikkabogin Turvaprikaatille — minä liityn mukaan hetken päästä pihassa, niin tapamme sen pedon!”

Sylkyarvo saattoi vakoojat ovelle, sysi heidät käytävään ja yritti tyrehdyttää heidän kuiskailunsa: ”Ylhäisyys, se on olemassa, ja ihmiset tykkäävät siitä!” ja ”Minä näin sen, teidän ylhäisyytenne, omin silmin!”

”Me tapamme tämän hirviön niin kuin olemme tappaneet muutkin!” Sylkyarvo sanoi kovalla äänellä kuninkaan vuoksi ja lisäsi sitten hiljaa: ”Painukaa tiehenne!”

Sylkyarvo sulki oven tiukasti vakoojien perästä ja palasi pöytään hermostuneena, mutta yritti näyttää tyyneltä. Raukee ahtoi kaikessa rauhassa suuhunsa Paroninkaupungin kinkkua. Hänellä oli hämärä tunne, että Sylkyarvon täytyi olla kaikkien näiden sisään pelmahtelevien, ikkabogista kertovien tapausten takana, joten häntä ei pelottanut hitustakaan. Uuno puolestaan tärisi päästä varpaisiin.

”Kuvitella, että hirviö näyttäytyy nyt päiväsaikaan, Sylkyarvo!” hän uikutti. ”Luulin ettei se tule esiin kuin pimeässä!”

”Niin, se alkaa jo käydä liian röyhkeäksi”, Sylkyarvo sanoi. Hän ei osannut aavistaakaan, mikä tämä niin sanottu olemassa oleva ikkabog mahtoi olla. Ainoa hänen mieleensä juolahtava selitys oli, että tavalliset ihmiset olivat kyhänneet jonkinlaisen valehirviön, ehkä varastaakseen ruokaa tai pakottaakseen naapurit antamaan kultaa — mutta täytyihän se joka tapauksessa pysäyttää. Oli olemassa vain yksi aito ikkabog, nimittäin se, jonka Sylkyarvo oli keksinyt. ”Tule, Raukee — meidän on estettävä pedon pääsy Tuulihattulaan!”

”Sylkyarvo on niin rohkea”, kuningas Uuno sanoi särkyneellä äänellä.

”Höpsistä, teidän majesteettinne”, Sylkyarvo sanoi. ”Antaisin henkeni Runsaudensarven puolesta. Teidän majesteettinne pitäisi tietää se jo!”

Sylkyarvon käsi oli ovenkahvalla, kun taas yhdet juoksuaskelet rikkoivat rauhan, säestyksenään tällä kertaa huutoa ja kolinaa. Sylkyarvo hätkähti ja avasi oven nähdäkseen, mitä oli tekeillä.

Joukko resuisia vankeja juoksi häntä kohti. Etumaisena oli valkotukkainen herra Lohenpyrstö, jolla oli kirves, sekä roteva kapteeni Hyvämies, jonka kantama ase oli selvästikin väännetty linnan vartijan käsistä. Heti heidän perässään tuli rouva Valoisa, joka kantoi valtavaa paistokasaria hiukset hulmuten, ja tiukasti kintereillä seurasi lady Eslandan kamarineito Terhikki kaulin kädessään.

Sylkyarvo ehti juuri parahiksi paukauttaa oven kiinni ja säppiin. Siinä samassa oli herra Lohenpyrstön kirves räksähtänyt puun läpi.

”Raukee, mennään!” Sylkyarvo huusi, ja kaksi lordia juoksivat huoneen poikki toiselle ovelle, josta pääsi portaita alas pihaan.

Uuno ei aavistanutkaan, mitä oli tekeillä, sillä hän ei ollut ikinä edes tajunnut, että hänen linnansa tyrmään oli vangittu viisikymmentä ihmistä, ja hän reagoi hitaasti. Kun hän näki raivoisien vankien ilmeitä herra Lohenpyrstön iskemästä reiästä, hän pomppasi pystyyn ja lähti kahden lordin perään, mutta koska lordeja kiinnosti vain oma nahkansa, he olivat panneet oven toiselta puolelta säppiin. Kuningas Uuno seisoi sitten pyjama päällään selkä seinää vasten ja katseli, kun karanneet vangit hakkasivat tiensä hänen huoneeseensa.

Edellinen osio

Jatka seuraavaan osioon

Kuvitusteemat osio 30: Luku 60
Lue lisää kuvituskilpailusta

Sylkyarvon tekaistu ikkabog
Herra Lohenpyrstö ja hänen kirveensä
Rouva Valoisa ja hänen paistokasarinsa

The ICKABOG and all other related trade marks, characters, names, and indicia are TM and © J.K. Rowling Teksti © J.K. Rowling