Osio 32: Luku 61

14.10.2020

Luku 61
Raukee ampuu taas

Lordit säntäsivät ulos linnan pihaan ja näkivät Ikkabogin Turvaprikaatin valmiudessa ratsailla ja aseistettuna, kuten Sylkyarvo oli käskenyt. Mutta majuri Jousi (mies joka vuosia aikaisemmin oli kaapannut Liljan ja joka oli ylennetty sen jälkeen kun Sylkyarvo oli ampunut majuri Särjen) näytti hermostuneelta.

”Teidän ylhäisyytenne”, hän sanoi Sylkyarvolle, joka nousi kiireellä hevosensa selkään, ”jotain on tekeillä linnan sisällä — kuulimme, että rähinää —”

”Vähät siitä nyt!” Sylkyarvo kivahti.

Särkyvän lasin ääni sai sotilaat kohottamaan katseensa.

”Kuninkaan makuuhuoneessa on ihmisiä!” Jousi huudahti. ”Eikö meidän pitäisi auttaa häntä?”

”Unohtakaa kuningas!” Sylkyarvo huusi.

Nyt ilmaantui kuninkaan makuuhuoneen ikkunaan kapteeni Hyvämies. Hän katsoi alas ja karjaisi:

”Et pääse pakoon, Sylkyarvo!”

”Ai en vai?” lordi ärähti, potkaisi laihaa keltaista hevostaan pakottaen sen laukkaan ja katosi linnan portista. Majuri Jousi pelkäsi Sylkyarvoa niin, ettei uskaltanut olla seuraamatta, joten hän ja muu Ikkabogin Turvaprikaati laukkasivat hänen ylhäisyytensä perään, mukana myös Raukee, joka oli hädin tuskin päässyt hevosensa selkään, kun Sylkyarvo oli jo ratsastanut pois, ja joka nyt hytkyi perässä, piteli henkikultansa kaupalla hevosensa harjasta ja tavoitteli jalustimiaan.

Joku olisi voinut todeta kukistuneensa siinä vaiheessa, kun vankikarkurit valtaavat linnan ja valeikkabog marssii maan läpi ja kerää väkijoukkoja, mutta ei lordi Sylkyarvo. Hänellä oli yhä joukkue hyvin koulutettuja ja hyvin aseistettuja sotilaita ratsailla rinnallaan, kasamäärin kultaa kätkettynä maaseutukartanoonsa ja ovelat aivot, jotka jo kehittelivät suunnitelmaa. Ensin hän ampuisi ne, jotka olivat lavastaneet tämän ikkabogin, ja sitten säikyttelisi kansan takaisin tottelevaiseksi. Sen jälkeen hän lähettäisi majuri Jousen sotilaineen takaisin linnaan tappamaan vankikarkurit. Vangit olisivat tietysti siihen mennessä ehkä jo tappaneet kuninkaan, mutta valtakuntaa olisi toisaalta helpompi hallita ilman Uunoa. Laukatessaan eteenpäin Sylkyarvo ajatteli katkerana, että kunpa hän ei olisi ponnistellut niin kovasti valehdellessaan kuninkaalle, niin hän ei ehkä olisi sortunut tiettyihin virheisiin, kuten antamaan sille viheliäiselle kondiittorille veitsiä ja kasareita. Hän katui sitäkin, ettei ollut värvännyt enempää vakoojia, koska jos heitä olisi ollut enemmän, hän olisi ehkä saanut tietää, että joku valmisti valeikkabogia — valeikkabogia, joka kaikesta päätellen oli huomattavasti vakuuttavampi kuin se, jonka hän oli sinä aamuna nähnyt talleilla.

Niin siis Ikkabogin Turvaprikaati laukkasi Tuulihattulan yllättävän autioita mukulakivikatuja maantielle, joka vei Heranlinnaan. Sylkyarvo raivostui nähdessään nyt, miksi Tuulihattulan kadut olivat olleet niin autiot. Kun Tuulihattulan asukkaat olivat kuulleet huhun, että aito ikkabog marssii suuren väkijoukon kera kohti pääkaupunkia, he olivat rientäneet näkemään siitä edes vilauksen omin silmin.

”Pois tieltä! POIS TIELTÄ!” Sylkyarvo karjui raivoissaan ja hajotti rahvasta edestään nähdessään, että väki oli pikemminkin innoissaan kuin peloissaan. Hän kannusti hevostaan eteenpäin, kunnes sen kyljet vuotivat verta, ja lordi Raukee seurasi perässä nyt jo vihreänä naamastaan, koska ei ollut ehtinyt sulattaa aamiaistaan.

Lopulta Sylkyarvo ja sotilaat näkivät valtavan väenpaljouden, joka lähestyi kaukaa, ja Sylkyarvo kiskoi hevosparkansa ohjaksia, jotta se pysähtyi äkisti tielle. Siellä, tuhansien nauravien ja laulavien runsaudensarvelaisten keskellä oli jättikokoinen otus, korkea kuin kaksi hevosta, silmät hohtavat kuin lamput, kauttaaltaan pitkän vihreänruskean, suosaramaisen karvan peitossa. Sen harteilla ratsasti nuori nainen, ja sen edessä marssi kaksi nuorta miestä käsissään puiset kyltit. Aika ajoin hirviö kumartui alas ja — kyllä — näytti jakavan kukkia.

”Tuo on huijausta”, Sylkyarvo mutisi niin järkyttyneenä ja peloissaan, että tuskin tiesi mitä sanoi. ”Tuon on pakko olla huijausta!” hän sanoi kovemmalla äänellä ja taivutteli luisevaa niskaansa nähdäkseen, miten huijaus oli tehty. ”Siellä seisoo ilmiselvästi ihmisiä päällekkäin suosarapuvun sisällä — aseet valmiina, miehet!”

Mutta sotilaat tottelivat hitaasti. Kaiken sen ajan kuluessa, jonka he olivat muka suojelleet maata ikkabogilta, sotilaat eivät olleet koskaan nähneet ikkabogia eivätkä olleet oikeastaan odottaneetkaan näkevänsä, mutta silti heistä ei ollut ollenkaan varmaa, että he nyt katselivat huijausta. Päinvastoin — otus näytti heistä hyvinkin todelliselta. Se taputteli koiria päähän ja jakeli kukkia lapsille ja antoi tytön istua harteillaan. Se ei vaikuttanut ollenkaan vihaiselta. Sotilaat myös pelkäsivät niitä tuhansia ihmisiä, jotka marssivat ikkabogin rinnalla ja näyttivät tykkäävän siitä. Mitä ne ihmiset tekisivät, jos ikkabogin kimppuun hyökättäisiin?

Sitten nuorin sotilaista menetti hermonsa tyystin.

”Tuo ei ole huijausta. Minä häivyn.”

Kukaan ei ehtinyt pysäyttää häntä, kun hän jo laukkasi tiehensä.

Raukee, joka oli vihdoin löytänyt jalustimensa, ratsasti nyt etujoukkoon ottaakseen paikkansa Sylkyarvon vierellä.

”Mitä me teemme?” Raukee kysyi katsellessaan, miten ikkabog ja iloisesti laulava väki lähestyi lähestymistään.

”Minä mietin”, Sylkyarvo ärähti, ”minä mietin!”

Mutta Sylkyarvon kiireisten aivojen rattaat olivat näköjään viimein jumiutuneet. Eniten häntä järkyttivät ihmisten iloiset ilmeet. Hän oli oppinut pitämään naurua ylellisyytenä niin kuin Tuulihattulan leivonnaisia ja silkkilakanoita, ja kun hän nyt näki, että resuisilla ihmisillä oli hauskaa, hän säikähti enemmän kuin jos he olisivat kantaneet aseita.

”Minä ammun sen”, Raukee sanoi, kohotti aseensa ja tähtäsi ikkabogiin.

”Ei”, Sylkyarvo sanoi, ”etkö tajua, etkö näe, että meillä on alivoima?”

Mutta juuri sillä hetkellä ikkabog päästi korviahuumaavan, vertahyytävän karjaisun. Sen lähelle tungeksineet ihmiset perääntyivät etäämmäs yhtäkkiä säikähtäneinä. Moni pudotti kukkansa. Jotkut pinkaisivat juoksuun.

Ikkabog karjaisi toisenkin hirvittävän kerran ja vajosi sitten polvilleen melkein ravistaen Liljan harteiltaan, vaikka Lilja piti lujasti kiinni.

Ja silloin ilmestyi ikkabogin valtavaan, paisuneeseen vatsaan suuri tumma halkeama.

”Olit oikeassa, Sylkyarvo!” Raukee mylväisi kohottaessaan väkipyssynsä. ”Sen sisällä on miehiä!”

Ja kun väkijoukko alkoi kirkua ja hajaantua, lordi Raukee tähtäsi ikkabogin mahaan ja laukaisi.

Edellinen osio

Jatka seuraavaan osioon

Kuvitusteemat osio 32: Luku 61
Lue lisää kuvituskilpailusta

Ikkabogin halkeava vatsa
Raukee ampumassa väkipyssyllään

The ICKABOG and all other related trade marks, characters, names, and indicia are TM and © J.K. Rowling Teksti © J.K. Rowling