Osio 5: Luku 11

7.9.2020

Luku 11
Matka pohjoiseen

Kuningas Uunon mieliala kohosi kohoamistaan, kun hän ratsasti maaseudulle pois Tuulihattulasta. Sana kuninkaan äkillisestä retkestä etsimään ikkabogia oli tavoittanut vihreillä, kumpuilevilla pelloilla työskentelevät viljelijät, ja he juoksivat nyt perheineen hurraamaan kuninkaalle, kahdelle lordille ja kuninkaan kaartille, jotka kulkivat ohi.

Koska kuningas ei ollut lainkaan lounastanut, hän päätti pysähtyä myöhäiselle päivälliselle Heranlinnaan.

”Me nukumme täällä kovilla alustoilla, veikkoset, niin kuin ainakin sotilaat, joita olemme!” hän huudahti seurueelleen, kun he saapuivat juustoistaan tunnettuun kaupunkiin, ”ja jatkamme heti aamun sarastaessa!”

Mutta eihän kuningas tietenkään nukkunut kovalla alustalla. Heranlinnan hienoimman majatalon vieraat ajettiin kadulle, jotta kuningas sai tilaa, joten Uuno nukkui yönsä messinkisängyssä ankanhöyhenpatjalla syötyään tukevan aterian paahdettua juustoa ja suklaafondueta. Lordit Sylkyarvo ja Raukee puolestaan joutuivat viettämään yönsä pienessä huoneessa hevostallien päällä. Kumpikin oli aika kipeä istuttuaan pitkän päivän hevosen selässä. Ihmettelet ehkä, miten se oli mahdollista, kun he sentään metsästivät viidesti viikossa, mutta totuus oli, että yleensä he hiippailivat puoli tuntia metsästettyään puun taakse istuskelemaan, syömään voileipiä ja juomaan viiniä siihen asti, että oli aika ratsastaa takaisin linnaan. Kumpikaan ei ollut tottunut istumaan tuntitolkulla satulassa, ja Sylkyarvon luiseva takapuoli alkoi jo olla vesikelloilla.

Varhain seuraavana aamuna majuri Valoisa toimitti kuninkaalle sanan, että Paroninkaupungissa oli närkästytty pahan kerran, kun kuningas oli päättänyt nukkua Heranlinnassa heidän upean kaupunkinsa sijaan. Koska kuningas Uuno ei halunnut heikentää suosiotaan, hän määräsi seurueensa ratsastamaan valtaisan kehän ympäröivillä pelloilla, joilla viljelijät hurrasivat koko matkan, ja lopulta oli iltahämärä, kun he saapuivat Paroninkaupunkiin. Kuninkaallista seuruetta tervehti tirisevien makkaroiden herkullinen tuoksu, ja iloitseva väkijoukko soihdut käsissään saattoi Uunon kaupungin parhaaseen huoneeseen. Siellä hänelle tarjoiltiin paistettua härkää ja hunajakinkkua, ja hän nukkui käsinveistetyssä tammivuoteessa hanhenuntuvapatjalla, kun taas Sylkyarvo ja Raukee joutuivat jakamaan pikkuisen ullakkohuoneen, jossa tavallisesti nukkui kaksi sisäkköä. Sylkyarvon takamukseen sattui tässä vaiheessa jo hirmuisesti, ja häntä raivostutti, kun hän oli joutunut ratsastamaan neljäkymmentä mailia kehää vain jotta makkarantekijöillä olisi hyvä mieli. Raukee, joka oli syönyt aivan liikaa juustoa Heranlinnassa ja nauttinut kolme pihviä Paroninkaupungissa, valvoi koko yön vaikeroiden vatsakipuja.

Seuraavana päivänä kuningas miehineen lähti taas matkaan, ja nyt he suuntasivat pohjoiseen ja ohittivat pian viinitarhoja, joissa innokkaat rypäleenpoimijat ilmestyivät heiluttamaan Runsaudensarven lippuja ja vastaanottamaan riemuitsevan kuninkaan huiskutuksia. Sylkyarvo melkein itki kivusta, vaikka oli sitonut tyynyn takamukseensa, ja Raukeen röyhtäily ja voihke kuuluivat jopa kavioiden kapseen ja suitsien helskeen yli.

Kun he saapuivat illalla Jeroboamiin, heitä tervehti torvisoitto ja koko kaupungin yhdessä laulama kansallishymni. Sinä iltana Uunoa kestittiin viinillä ja tryffeleillä, minkä jälkeen hän vetäytyi silkkiseen pylvässänkyyn joutsenenuntuvapatjan päälle. Mutta Sylkyarvo ja Raukee joutuivat jakamaan parin sotilaan kanssa huoneen majatalon keittiön päällä. Humalaiset jeroboamilaiset hoipperoivat kaduilla ja juhlivat sitä, että kuningas oli heidän kaupungissaan. Sylkyarvo vietti valtaosan yötä istuen jääpalaämpärissä, kun taas Raukee, joka oli juonut liikaa punaviiniä, vietti samanmoisen ajan oksentaen huoneen nurkassa toiseen ämpäriin.

Seuraavan päivän aamunkoitteessa kuningas lähti seurueineen kohti Joutosuota jeroboamilaisten hyvästeltyä heidät ensin komeasti: Heidät saatettiin matkaan korviahuumaavalla korkkien poksauttelulla, jolloin Sylkyarvon hevonen pillastui ja pudotti ratsastajan selästään. Kun Sylkyarvosta oli pyyhitty pölyt ja tyyny oli kiinnitetty takaisin hänen takalistoonsa ja Uuno oli lakannut nauramasta, seurue jatkoi matkaa.

Jeroboam oli pian jäänyt taakse, ja kuului vain linnunlaulua. Ensimmäistä kertaa matkan aikana teiden varret olivat tyhjillään. Rehevän vihreä maasto vaihtui vähitellen kuivaan, kitukasvuiseen ruohoon, käppyräisiin puihin ja kivenjärkäleisiin.

”Erikoislaatuinen paikka, vai mitä?” hyväntuulinen kuningas huuteli taakseen Sylkyarvolle ja Raukeelle. ”Minusta on tosi hauskaa vihdoin nähdä Joutosuo, eikö teistäkin?”

Lordit myöntelivät, mutta kun Uuno kääntyi taas katsomaan eteensä, he tekivät rumia käsimerkkejä ja sanoivat ääneti vielä rumempia nimiä Uunon takaraivolle.

Lopulta kuninkaallinen seurue kohtasi muutaman ihmisen, ja kylläpä joutosuolaiset tuijottivat! He lankesivat polvilleen niin kuin paimen valtaistuinsalissa ja unohtivat kokonaan hurrata ja taputtaa ja toljottivat vain kuin eivät olisi ikinä ennen nähneet mitään sellaista kuin kuningas ja kuninkaan kaarti — kuten eivät olleetkaan, sillä vaikka kuningas Uuno oli kruunajaistensa jälkeen vieraillut kaikissa Runsaudensarven tärkeimmissä kaupungeissa, kenenkään päähän ei ollut pälkähtänyt, että kannattaisi vierailla kaukana Joutosuollakin.

”Yksinkertaisia ihmisiähän he ovat, mutta sangen liikuttavia, vai mitä?” kuningas huuteli iloisesti miehilleen, kun resuiset lapset haukkoivat henkeään nähdessään upeat hevoset. Lapset eivät olleet ikinä elämässään nähneet niin kiiltäväpintaisia ja hyvin ravittuja eläimiä.

”Entä missä meidän on määrä yöpyä tänään?” Raukee jupisi Sylkyarvolle silmäillessään ränsistyneitä kivisiä töllejä. ”Ei ole majataloja!”

”No, on tässä sentään yksi lohtu”, Sylkyarvo kuiskutti takaisin. ”Hänen täytyy nukkua kovalla alustalla niin kuin muidenkin, ja silloinpa näemme, miltä se tuntuu hänestä.”

He ratsastivat koko iltapäivän, ja auringon alkaessa laskeutua he näkivät viimein edessään suon, jolla ikkabogin sanottiin elävän: laajan pimeän alueen, jolla oli siellä täällä kummallisia kalliomuodostelmia.

”Teidän majesteettinne!” majuri Valoisa huusi. ”Ehdotan että leiriydymme nyt ja tutkimme suota aamulla! Kuten teidän majesteettinne tietää, suo voi olla petollinen! Sumu nousee äkisti täällä. On parempi lähestyä aluetta päiväsaikaan!”

”Hölynpölyä!” sanoi Uuno, joka hyppeli satulassaan ylös alas kuin innostunut koulupoika. ”Emme voi pysähtyä nyt, kun jo näemme sen!”

Kuningas antoi näin määräyksensä, joten seurue ratsasti eteenpäin, kunnes lopulta, kun kuu oli jo noussut ja lipui musteenmustien pilvien taakse ja sieltä pois, seurue saapui suon laidalle. Kukaan heistä ei ollut koskaan nähnyt aavemaisempaa paikkaa, se oli kesytön, autio ja kolkko. Kolea tuulenviri suhisutti saroja, mutta muuten oli kuolonhiljaista.

”Kuten teidän majesteettinne näkee”, Sylkyarvo sanoi vähän ajan päästä, ”maaperä on erittäin upottavaa. Suo imaisisi niin lampaat kuin ihmisetkin, jos ne kulkisivat liian kauas. Heikkomielisempi voisi sitten pitää näitä valtavia järkäleitä ja lohkareita hirviöinä pimeässä. Noiden sarojen suhina voisi jopa kuulostaa jonkinlaisen olennon sähinältä.”

”Kyllä, totta, aivan totta”, kuningas Uuno sanoi, mutta hänen katseensa vaelsi edelleen pimeällä suolla ikään kuin hän odottaisi ikkabogin tupsahtavan esiin kiven takaa.

”Pystytämmekö siis leirin, majesteetti?” kysyi lordi Raukee, joka oli säästänyt muutaman kylmän piiraan Paroninkaupungista ja odotti kiihkeästi illallistaan.

”Emme voi olettaa, että löydämme tässä pimeydessä edes kuvitteellista hirviötä”, huomautti Sylkyarvo.

”Totta, totta”, kuningas Uuno toisteli pahoitellen. ”Tehkäämme — armias taivas, miten sumuista nyt on!”

Ja niin tosiaan heidän seistessään katselemassa suolle sakea valkoinen sumu oli vyörynyt heidän päälleen niin ripeästi ja ääneti, ettei kukaan ollut huomannut sitä.

Edellinen osio

Jatka seuraavaan osioon

Kuvitusteemat osio 5: Luku 11
Lue lisää kuvituskilpailusta

Suklaafondue
Juustokauppa
Hunajapaahdettu kinkku
Lihakauppa
Viinirypäleitä köynnöksissään
Pullo Jeroboamin viiniä
Suo

The ICKABOG and all other related trade marks, characters, names, and indicia are TM and © J.K. Rowling Teksti © J.K. Rowling
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta apunaan Meri Kapari