Osio 8: Luvut 16 & 17

10.9.2020

Luku 16
Vili hyvästelee

Sylkyarvo pani merkille mekkalan linnan muurien juuressa ja pinnisti nähdäkseen, mitä tapahtui. Kun hän äkkäsi naisen maassa ja kuuli järkyttyneitä ja sääliviä huutoja, hän tajusi yhtäkkiä, että oli jättänyt tarinaansa aukon, johon voisi vielä kompastua: lesken! Kun Sylkyarvo ratsasti ohi sen pienen ryhmän, joka leyhytti rouva Valoisan kasvoja, hän tiesi, että joutuisi siirtämään kauan kaipaamaansa kylpyä, ja hänen juonikkaat aivonsa alkoivat taas raksuttaa.

Kun kuninkaan seurue oli turvallisesti linnan pihassa ja palveluskunta oli rientänyt auttamaan Uunoa hevosen selästä, Sylkyarvo veti majuri Särjen sivuun.

”Leski, Valoisan leski!” hän mumisi. ”Mikset lähettänyt hänelle sanaa miehen kuolemasta?”

”Ei käynyt mielessäkään, hyvä lordi”, Särki sanoi totuudenmukaisesti. Hänellä oli ollut tarpeeksi tekemistä koko kotimatkan, kun hän oli miettinyt jalokivikoristeista miekkaa: miten parhaiten myisi sen ja kannattaisiko hajottaa se osiin, jottei kukaan tunnistaisi sitä.

”Kirottua, Särki, täytyykö minun ajatella kaikkea?” Sylkyarvo ärisi. ”Painu nyt ottamaan Valoisan ruumis pois niistä likaisista viitoista, kääri se Runsaudensarven lippuun ja vie makaamaan siniseen salonkiin. Aseta oville vartijat ja tuo rouva Valoisa luokseni valtaistuinsaliin.

Lisäksi käske sotilaiden pysyä täällä ja kiellä heitä puhumasta kenenkään kanssa ennen kuin minä olen puhunut heille. On välttämätöntä, että me kaikki kerromme saman tarinan! Nyt vauhtia, houkka — Valoisan leski voi pilata kaiken!”

Sylkyarvo työntyi sotilaiden ja tallipoikien ohi sinne missä Raukeeta nostettiin hevosen selästä.

”Pidä kuningas poissa valtaistuinsalista ja sinisestä salongista”, Sylkyarvo kuiskasi Raukeen korvaan. ”Kannusta häntä käymään nukkumaan!”

Raukee nyökkäsi ja Sylkyarvo kiiruhti pois linnan hämärästi valaistuja käytäviä pitkin heittäen matkan varrella yltään pölyisen ratsastustakkinsa ja mylvien palvelijoita tuomaan äkkiä puhtaat vaatteet.

Saavuttuaan autioon valtaistuinsaliin Sylkyarvo puki ylleen puhtaan takin ja käski sisäkköä sytyttämään valon yhteen lamppuun sekä tuomaan lasillisen viiniä. Sitten hän odotti. Vihdoin ovelta kuului koputus.

”Sisään!” Sylkyarvo huusi, ja huoneeseen astui majuri Särki seuranaan kalpeakasvoinen rouva Valoisa ja nuori Vili.

”Voi rakas rouva Valoisa… hyvin rakas rouva Valoisa”, Sylkyarvo sanoi harppoen häntä kohti ja tarttuen hänen vapaaseen käteensä. ”Kuningas pyysi kertomaan, miten syvästi pahoillaan hän on. Ja lisään surunvalittelut omastakin puolestani. Mikä murhenäytelmä…. mikä hirveä murhenäytelmä.”

”M-miksi minulle ei lähetetty sanaa?” rouva Valoisa nyyhkytti. ”M-miksi meidän täytyi saada tieto näkemällä hänen poloinen — poloinen ruumiinsa?”

Hän huojui hieman, ja Särki riensi hakemaan pienen kultaisen tuolin. Sisäkkö, jonka nimi oli Helli, saapui tuomaan viiniä Sylkyarvolle, ja kun hän kaatoi sitä, Sylkyarvo sanoi:

”Rouva hyvä, me kyllä lähetimme sanan. Lähetimme kuriirin — emmekö vain, Särki?”

”Pitää paikkansa”, Särki sanoi. ”Lähetimme nuoren miehen nimeltä…”

Mutta siihen Särki jäi jumiin. Hänellä oli hyvin vähän mielikuvitusta.

”Jusa”, sanoi Sylkyarvo ensimmäisen mielensä juolahtaneen nimen. ”Nuoren Jusa… Napin”, hän lisäsi, koska lampun lepattava valo oli juuri osunut yhteen Särjen kultaisista napeista. ”Niin, nuori Jusa Nappi ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja lähti laukaten matkaan. Mitähän hänelle on tapahtunut? Särki”, Sylkyarvo sanoi, ”meidän on lähetettävä etsintäpartio heti paikalla selvittämään, löytyykö Jusa Napista jälkeäkään.”

”Heti paikalla, arvon lordi”, Särki sanoi, kumarsi syvään ja poistui.

”Miten… miten mieheni kuoli?” rouva Valoisa kuiskasi.

”No, rouva”, Sylkyarvo sanoi valiten sanansa huolellisesti, koska hän tiesi, että hänen nyt kertomansa tarina tulisi olemaan virallinen versio ja että hänen olisi pidettävä siitä kiinni ikuisesti. ”Kuten olette ehkä kuullut, me matkasimme Joutosuolle, koska olimme saaneet sanan, että ikkabog oli napannut koiran. Pian sen jälkeen kun olimme saapuneet — joudun ikäväkseni sanomaan —hirviö hyökkäsi seurueemme kimppuun.

Se syöksyi ensin kuninkaan päälle, mutta kuningas taisteli mitä  uljaimmin ja upotti miekkansa hirviön niskaan. Paksunahkaiselle ikkabogille miekka ei kuitenkaan ollut ampiaisenpistoa kummempi. Se raivostui ja etsi uusia uhreja, ja vaikka majuri Valoisa taisteli mitä sankarillisimmin, minun on ikäväkseni sanottava, että hän antoi elämänsä kuninkaan edestä.

Sitten lordi Raukee sai loistavan idean laukaista väkipyssynsä, mikä säikäytti ikkabogin pois. Me toimme Valoisa-paran pois suolta, kysyimme vapaaehtoista toimittamaan tiedon hänen perheelleen. Rakas nuori Jusa Nappi sanoi tekevänsä sen ja hyppäsi hevosensa selkään, enkä minä ennen Tuulihattulaan saapumista missään vaiheessa epäillyt, etteikö hän olisi tullut perille ja varoittanut tästä hirvittävästä murhenäytelmästä.”

”Saanko minä — saanko nähdä mieheni?” rouva Valoisa itki.

”Tottahan toki”, Sylkyarvo sanoi. ”Hän on sinisessä salongissa.”

Hän ohjasi rouva Valoisan ja Vilin, joka yhä puristi äitinsä kättä, salongin ovelle, missä hän seisahtui.

”Valitettavasti”, hän sanoi, ”emme voi poistaa häntä peittävää lippua. Hänen vammansa ovat aivan liian järkyttävät teidän nähtäväksenne… syöksyhampaiden ja kynsien jäljet nimittäin…”

Rouva Valoisa alkoi taas huojua, ja Vili otti hänestä kiinni ja tuki hänet pystyyn. Nyt lordi Raukee käveli heidän luokseen mukanaan tarjottimellinen piirakoita.

”Kuningas on vuoteessa”, hän sanoi Sylkyarvolle suu täynnä ruokaa. ”Kas, päivää”, hän lisäsi huomatessaan rouva Valoisan, joka oli yksi harvoista palvelijoista, jotka hän tunsi nimeltä, johtuen siitä että tämä teki leivoksia. ”Olen pahoillani majurin tähden”, Raukee sanoi purskauttaen piirakkataikinan murusia rouva Valoisan ja Vilin päälle. ”Pidin hänestä aina.”

Hän käveli tiehensä jättäen Sylkyarvon avaamaan oven siniseen salonkiin ja laskemaan rouva Valoisan ja Vilin sisään. Siellä lepäsi majuri Valoisan ruumis Runsaudensarven lipun sisässä.

”Enkö voi edes antaa hänelle viimeistä suudelmaa?” rouva Valoisa nyyhkytti.

”Aivan mahdotonta ikävä kyllä”, Sylkyarvo sanoi. ”Puolet hänen kasvoistaan puuttuu.”

”Hänen kätensä, äiti”, Vili sanoi avaten ensimmäistä kertaa suunsa. ”Varmasti hänen kätensä on ehjä.”

Eikä Sylkyarvo ehtinyt estää, kun Vili oli jo kaivanut lipun alta isänsä käden, joka oli aivan siisti.

Rouva Valoisa polvistui ja suuteli kättä yhä uudestaan, kunnes se kiilsi kyynelistä kuin olisi ollut posliinia. Sitten Vili auttoi hänet ylös ja he kaksi poistuivat sinisestä salongista sanomatta enää sanaakaan.

Luku 17
Hyvämies ottaa kantaa

Katsottuaan, ettei Valoisia enää näkynyt, Sylkyarvo riensi kaartinsaliin, missä Särki vahti koko muuta kuninkaan kaartia. Huoneen seinillä riippui miekkoja ja kuningas Uunon muotokuva, jonka katse tuntui seuraavan kaikkea.

”He alkavat käydä levottomiksi, arvon lordi”, Särki mutisi. ”He haluavat mennä kotiin perheidensä luo ja painua nukkumaan.”

”Ja niin he menevätkin, kunhan olemme hiukan jutelleet”, Sylkyarvo sanoi ja käänsi kasvonsa kohti uupuneita ja reissussa rähjääntyneitä sotilaita.

”Onko kenelläkään kysyttävää Joutomaan tapahtumista?” hän kysyi miehiltä.

Sotilaat katsoivat toisiaan. Osa vilkuili salavihkaa Särkeä, joka oli vetäytynyt seinän vierelle kiillottamaan kivääriä. Sitten kapteeni Hyvämies nosti kätensä, samoin kuin kaksi muuta sotilasta.

”Miksi Valoisan ruumis käärittiin ennen kuin kukaan meistä sai nähdä sen?” kapteeni Hyvämies kysyi.

”Minä haluan tietää, mihin se luoti osui, jonka kuulimme ammuttavan”, sanoi toinen sotilas.

”Miten vain neljä ihmistä näki sen hirviön, jos se oli niin valtava?” kysyi kolmas, ja moni muu nyökytteli ja mumisi kannustavasti.

”Kaikki loistavia kysymyksiä”, Sylkyarvo vastasi sulavasti. ”Sallikaa minun selittää.”

Ja hän toisti saman hyökkäystarinan, jonka oli juuri kertonut rouva Valoisalle.

Kysymyksiä esittäneet sotilaat eivät tyytyneet vastaukseen.

”Minusta on silti hassua, että siellä oli valtava hirviö eikä kukaan meistä nähnyt sitä”, sanoi kolmas sotilas.

”Jos Valoisa oli osin syöty, miksei verta ollut enemmän?” kysyi toinen.

”Ja kuka, kaiken pyhän nimissä”, kapteeni Hyvämies sanoi, ”on Jusa Nappi?”

”Miten te tiedätte Jusa Napista?” Sylkyarvo puuskahti ajattelematta.

”Matkalla talleilta tänne satuin törmäämään yhteen sisäkköön, Helliin”, Hyvämies sanoi. ”Hän tarjoili arvon lordille viiniä. Hänen mukaansa olitte juuri maininnut Valoisan vaimoparalle kuninkaan kaartin jäsenen nimeltä Jusa Nappi. Jusa Nappi kuulemma lähetettiin viemään viestiä Valoisan vaimolle, kertomaan että hänen miehensä oli saanut surmansa.

Mutta minä en muista Jusa Nappia. En ole koskaan tavannut ketään nimeltä Jusa Nappi. Kysyn siis teidän ylhäisyydeltänne, miten se on mahdollista. Miten mies voi ratsastaa kanssamme, leiriytyä kanssamme ja saada käskyjä meidän edessämme ilman että kukaan meistä näkee häntä?”

Sylkyarvon ensimmäinen ajatus oli, että täytyi tehdä jotain mokomalle salakuuntelevalle sisäkölle. Onneksi Hyvämies oli maininnut tytön nimen. Sitten hän sanoi uhkaavalla äänellä:

”Mikä antaa teille oikeuden puhua kaikkien puolesta, kapteeni Hyvämies? Ehkäpä joillain näistä miehistä on parempi muisti. Ehkäpä he muistavat Jusa Napin oikein hyvin. Hienon nuoren Napin, jonka muistoksi kuningas lisää pulskan pussin kultaa kaikkien palkkaan tällä viikolla. Ylpeän, rohkean Jusan, jonka uhraus — sillä pelkään hirviön syöneen hänet siinä missä Valoisankin — tarkoittaa palkankorotusta kaikille hänen asetovereilleen. Jalon Jusa Napin, jonka lähimmät ystävät voivat varmasti odottaa nopeaa ylennystä.”

Sylkyarvon sanoja seurasi taas hiljaisuus, ja tämä hiljaisuus oli kylmää, raskasta lajia. Nyt koko kuninkaan kaarti ymmärsi edessään olevan valintatilanteen. He punnitsivat mielessään valtaisaa vaikutusta, joka Sylkyarvolla sanottiin olevan kuninkaaseen, ja sitä että majuri Särki parastaikaa hyväili uhkaavasti kiväärinsä piippua, ja he muistivat edellisen päällikkönsä, majuri Valoisan äkkikuoleman. He ottivat huomioon myös lupauksen enemmästä kullasta ja nopeasta ylenemisestä niille, jotka suostuisivat uskomaan ikkabogiin ja sotamies Jusa Nappiin.

Hyvämies nousi ylös niin äkisti, että hänen tuolinsa kaatui kalisten lattialle.

”Mitään Jusa Nappia ei ole ollut olemassakaan, ja piru minut periköön, jos ikkabog on, enkä minä osallistu valheeseen!”

Muut kaksi kysymyksiä esittänyttä miestä nousivat seisomaan hekin, mutta muut kaartilaiset pysyivät vaiti ja valppaina.

”Hyvä on”, Sylkyarvo sanoi. ”Te kolme olette pidätetyt törkeästä maanpetoksesta. Kuten toverinne varmasti muistavat, te juoksitte pakoon, kun ikkabog ilmestyi. Unohditte velvollisuutenne suojella kuningasta ja pyritte vain pelastamaan oman raukkamaisen nahkanne! Rangaistuksenne on kuolema teloituskomppanian edessä.”

Hän valitsi kahdeksan sotilasta viemään nuo kolme miestä pois, ja vaikka kolme rehellistä sotilasta taisteli rajusti, heillä oli alivoima ja heidät päihitettiin, eikä aikaakaan kun heidät oli jo raahattu pois kaartinsalista.

”Oikein hyvä”, Sylkyarvo sanoi jäljelle jääneille sotilaille. ”Oikein hyvä tosiaan. Palkkoja korotetaan kauttaaltaan ja nimenne muistetaan ylennyksien yhteydessä. No niin, älkää sitten unohtako kertoa perheillenne tarkalleen, mitä Joutosuolla tapahtui. Saattaisi olla pahaksi vaimollenne, vanhemmillenne ja lapsillenne, jos heidän kuultaisiin epäilevän ikkabogin tai Jusa Napin olemassaoloa.

Voitte nyt palata koteihinne.”

Edellinen osio

Jatka seuraavaan osioon

Kuvitusteemat osio 8: Luvut 16 & 17
Lue lisää kuvituskilpailusta

Vili ja rouva Valoisa erittäin surullisina
Lordi Sylkyarvo ja hänen viinilasinsa
Lippuun kääritty ruumis
Kapteeni Hyvämies

The ICKABOG and all other related trade marks, characters, names, and indicia are TM and © J.K. Rowling Teksti © J.K. Rowling
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta apunaan Meri Kapari