|
Kustannusosakeyhtiö Tammi
|
Hannu Luntiala
Hannu Luntiala on olympiavuonna syntynyt paljasjalkainen helsinkiläinen. Hän on työskennellyt puolet elämästään Väestörekisterikeskuksessa, viimeisimmät vuodet viraston ylijohtajana. Hänen runojaan ja novellejaan on aiemmin julkaistu useissa antologioissa sekä lehdissä. Hän oli vuonna 1999 yksi Suomen Kulttuurirahaston suuren runokilpailun voittajista, voitti 2002 novellillaan Toivo Pekkasen syntymän 100-vuotiskilpailun ja sai lisäksi kunniamaininnan Nuoren Voiman Liiton ja Gummeruksen novellikilpailussa.
Petri Vallin toinen elämä, romaani, syksy 2010.
In memoriam, romaani, 2008.
Viimeiset viestit, romaani, 2007.
Hommes, novelleja 2006.
Runoja antologioissa:
Työn runo puhuu (Lahden kaupunki, 1985)
Kivi keskellä toria (Suomen Kulttuurirahasto, 1999)
Vapaus, nyt (Lahden Runomaraton, 2001)
Unelmia ja naamioita (Lahden Runomaraton 2003)
Novelli antologiassa:
Novellit 2002 (Nuoren Voiman Liitto & Gummerus, 2002)
Novelleja julkaistu lisäksi mm. Nuori Voima -lehdessä ja Voima-lehdessä
Suomen Kultturirahaston suuri runokilpailu, yksi voittajista
Toivo Pekkasen syntymän 100-vuotiskipailu, voittaja novellilla Musta
Nuoren Voiman Liiton ja Gummeruksen novellikilpailu 2002, kunniamaininta novellista En ole mikään luontoihminen
UNKARIKSI
Az Utolsó Üzenetek (Viimeiset viestit), kääntäjä Molnár Csilla, Kossuth Publishing Corporation, 2008.
SLOVENIAKSI
(Viimeiset viestit), Meander (Desk Publishing House), tulossa 2008-2009.
KROATIAKSI
(Viimeiset viestit), Altana (Desk Publishing House), tulossa 2008-2009.
VIROKSI
(Viimeiset viestit), kääntäjä Kristiina (Kaas) Nokelainen, Tammerraamat, tulossa 2009.
VENÄJÄKSI
(Viimeiset viestit), kääntäjä Maxim Fedorov, Azbooka Klassika, 03/2008.
|