Katalin Miklóssy
Euroopan tulevaisuus
Miten itäiset jäsenmaat muuttavat unionia?
Miksi EU:n suuri lupaus yhdentyvästä Euroopasta ei toteutunut?
Yhdysvaltain entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld ennusti vuonna 2003, että Euroopan valtakeskiö siirtyy lännestä itään. Oliko hän oikeassa? Määrittävätkö itäiset jäsenmaat Euroopan unionin tulevaisuuden? Mikä on muutoksen suunta ja tahti – ja haluammeko sitä?
Itäisen Euroopan viimeisten vuosien nopeatempoinen murros on kyseenalaistanut liberaalidemokratian arvot, poliittisen korrektiuden ja vähemmistöjen kunnioituksen perinteet sekä Euroopan unionin keskeiset pelisäännöt. EU joutuu kohtaamaan perimmäisiä kysymyksiä, joihin erityisesti läntiset jäsenmaat sekä unionin ydininstituutiot ovat olleet vastahakoisia ja hitaita vastaamaan.
Mistä syystä itäiset jäsenmaat kasvoivat erilleen EU:n yhteisistä päämääristä? Millä tavoin nämä maat pyrkivät muokkaamaan Euroopan tulevaisuutta itselleen suotuisammaksi ja miksi tämä skenaario on vaarallinen? Näihin teemoihin Katalin Miklóssy pureutuu ajankohtaisessa ja tärkeässä tietokirjassaan ja kysyy lisäksi samalla, mitä voisimme oppia itäisten jäsenmaiden ratkaisuista.