Anu Ojala

Anu Ojala (s. 1972) on koulutukseltaan juristi. Hän on opiskellut oikeustiedettä Lapin yliopistossa, missä hän tekee tutkimustyötä. Hän on työskennellyt myös muun muassa asianajotoimistossa. Ojala on erikoistunut tekijänoikeuteen ja sopimusoikeuteen ja perehtynyt myös eläinten oikeuksiin.

Eläimet, erityisesti koirat, olivat lähellä Anu Ojalan sydäntä jo pikkutyttönä. Myös hevoset tulivat jo varhain tutuiksi talliharrastuksen myötä. Eläinrakkaasta Ojalasta pitikin alun perin tulla eläinlääkäri. Aktiivisena koiraharrastajana Ojala on opiskellut naksutinkoulutusta ja harjaantunut koirakkojen ohjaajaksi.

Anu Ojala on kotoisin Rovaniemeltä, missä hän asuu edelleen miehensä ja lastensa kanssa. Perheeseen kuuluu myös kolme koiraa.

Ojalan esikoisteos, nuortenromaani Vaarallinen poikaystävä, ilmestyi syksyllä 1997. Eläinaiheet ovat keskeisesti esillä hänen nuortenromaaneissaan, kuten Eläinrakas Julia -sarjassa ja mangahenkisesti kuvitetuissa Aino-kirjoissa.

Koko tuotanto

Aino-sarja

  • Aino, neljän tuulen tyttö, kuvitus Maaria Laurinen, 2008, Otava
  • Aino ja virvatulet, kuvitus Maaria Laurinen, 2009, Otava
  • Aino ja hevossaaren juhannus, kuvitus Maaria Laurinen, 2011, Otava

Emilia-sarja

  • Vaarallinen poikaystävä, 1997, Otava
  • Varjo ikkunassa, 1998, Otava
  • Kiusanhenki, 1999, Otava
  • Kielletyllä alueella, 2001, Otava

Eläinrakas Julia -sarja

  • Unien hevonen, 2002, Otava
  • Koira vailla kotia, 2003, Otava
  • Rautakavio, 2005, Otava

Nuortenromaanit

  • Pommi, 2014, Otava

Tietokirjat

  • Koiranomistajan oikeusopas, yhdessä Tuija Jaakonsaaren kanssa, 2011, Tammi
Lue lisää