Jari Järvelä

Jari Järvelä (s. 1966) on helsinkiläissyntyinen, Kotkassa perheineen asuva kirjailija. Arvostelumenestyksiksi nousseiden romaanien lisäksi hän on kirjoittanut kuunnelmia, näytelmiä, librettoja ja matkareportaaseja seikkailuistaan vuorilla.

Järvelä harrastaa historiaa, matkoja ja viinejä, mieluusti kaikkia yhtä aikaa. Hänellä on karatessa musta vyö. Karaten lisäksi perhe harrastaa joulunaikaan erikoisten piparkakkutalojen rakentamista. Kaikenlaiset uudet maisemat kiinnostavat Järvelää, kunhan niissä saa uida, kävellä, kiivetä tai ajaa junalla. Taiteen puolella hän on erityisen nitkahtanut 1400-luvun renessanssitauluihin, varsinkin muotokuviin ja Marian ilmestyksiin, vaikkakaan ei ymmärrä miksi: useimmat hänen tuttavansa saavat niistä nokkosihottumaa (sen hän kyllä ymmärtää).

  • Finlandia-palkintoehdokkuus

    2018 teoksesta Kosken kahta puolta, 2007 teoksesta Romeo ja Julia, 1999 teoksesta Lentäjän poika
  • Runeberg-palkintoehdokkuus

    2007 teoksesta Romeo ja Julia, 2006 teoksesta Kansallismaisema
  • Vuoden Esikoisdekkari -palkinto

    2015 teoksesta Tyttö ja pommi
  • Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkuus

    2009 teoksesta Romeo ja Julia
  • Kirjallisuuden valtionpalkinto

    2007 trilogiasta Veden paino, Pieni taivas ja Kansallismaisema
  • Nupukivi-palkinto

    2007
  • Kalevi Jäntin palkinto

    2001 teoksesta Veden paino
  • Kaakkois-Suomen taidepalkinto

    2001 teoksesta Veden paino
  • Kotkan kulttuuripalkinto

    1999
  • Suomen Kirjailijaliiton esikoiskirjapalkinto

    1996 teoksesta Bambi ja muita novelleja
Palkinnot ja ehdokkuudet