Kaari Utrio on yli viiden vuosikymmenen ajan ollut yksi Suomen suosituimpia kirjailijoita. Hänen historiallisia romaanejaan ja tietokirjojaan lukee koko kansa jo kolmessa polvessa.
Utrio on syntynyt Helsingissä ja asuu nykyään Somerolla. Hän valmistui ylioppilaaksi Helsingin tyttölukiosta vuonna 1962 ja filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1967. Utrio on toiminut taiteilijaprofessorina vuosina 1995-2000.
Utrio korostaa teoksissaan naisen merkitystä ja voimaa, ja samalla vastuuta, yhteiskunnan koossapitävänä tekijänä. Hänen kirjoissaan nousee hämärästä esiin arjen historia ja lapsen historia.
Kaari Utrion vaikutus suomalaisen naisen ajatteluun on kenties merkittävämpi kuin kenenkään muun yksityisen ihmisen. Utrion romaaneissa kansamme menneisyys kuvastuu tarkkaan tutkittuna tietona, johon kietoutuvat tarinat, seikkailut, romantiikka ja huumori. Utrion tuotanto on lajissaan ainutlaatuista Suomessa. Häntä on usein luonnehdittu Mika Waltarin seuraajaksi.