Kerstin Ekman
Lue lisää Palkinnot ja ehdokkuudet
Kerstin Ekman on Ruotsin arvostetuimpia ja rakastetuimpia kirjailijoita.
Ekman syntyi vuonna 1933 Risingessä Itä-Göötanmaalla. Hän on työskennellyt paitsi kirjailijana myös opettajana ja kriitikkona. Ekman aloitti dekkarikirjailijana 1959, ja myös tuoreimmissa romaaneissaan hän on käyttänyt rikosromaanin aiheita yhdistettynä rikkaaseen yhteiskunta- ja ihmiskuvaukseen.
Ekman on saanut useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja. Hänet valittiin Ruotsin akatemian jäseneksi vuonna 1978, mutta hän erosi 1989 Salman Rushdie -tapauksen vuoksi.
Hän on julkaissut yli 20 teosta, joista on suomennettu noin puolet. Kerstin Ekman on rikkaan kertomataiteensa ansiosta saavuttanut aseman Ruotsin luetuimpana 1900-luvun kirjailijana. Sudentalja-trilogian myötä Kerstin Ekman liittyi Tammen Keltaisen kirjaston käännöskirjallisuuden kärkinimiin.
Kirjailijan tärkeimpiä työkaluja on vaisto siitä, mikä yhteiskunnasta puuttuu, mikä on heitetty pimentoon tai tukahdutettu. Vaiennetun, kielletyn tai näkymättömäksi tehdyn esille saaminen on kirjailijan tärkein tehtävä.
-Kerstin Ekman
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi ja tarjotaksemme sinua kiinnostavaa sisältöä. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää evästekäytännöstämme.