Markku Karpio

Markku Karpio on arvostettu kirjailija ja sanataideopettaja, joka asuu nykyisin Utössä.

Kun hän muutti sinne kymmenen vuotta sitten, majakkamestari tarjosi hänelle savusiikaa ja lausahti: ”Muistakaa, että kukaan täällä ei pärjää yksin. Jos tarvitsette apua, pyytäkää. Jos joku toinen tarvitsee apua, auttakaa.”

Karpio syntyi 1961 Muurlassa, joka nykyisin kuuluu Salon kaupunkiin. Nuoruutensa hän vietti Paraisilla. Koulutukseltaan Karpio on lastentarhanopettaja. Hän työskenteli tässä ammatissa 12 vuotta, kunnes vuonna 1996 jäi vapaaksi kirjailijaksi. Nykyinen asuinpaikka on Utö, jossa hän asuu yhdessä kääntäjävaimonsa Susanna Sjömanin kanssa.

Esikoisteos Otsalamppu ilmestyi 1995 Otavan kustantamana. Sen jälkeen Karpio on kirjoittanut neljä nuortenromaania, aikuistenromaanin, koululaisten luonto-oppaan yhdessä Anne Petäisen kanssa ja neliosaisen nuorten tv-sarjan yhdessä Anita Malkamäen kanssa. Lisäksi hän on julkaissut novelleja, kolumneja, pakinoita ja artikkeleja useissa antologioissa ja lehdissä.

Karpio toimii myös sanataideopettajana. Hän on vetänyt nuorten viikonloppukursseja Haminassa vuodesta 2000, ja luovan kirjoittamisen peruskursseja aikuisille Oriveden opistolla vuodesta 2002.

Karpion harrastuksiin kuuluvat mm. verkkokalastus, veneenhoito, saaristoluonto ja jalkapallo.

Lue lisää