Riina Katajavuori

Riina Katajavuori (s. 1968) on syntynyt Helsingissä ja opiskellut kirjallisuutta Helsingin ja Edinburghin yliopistoissa. Hän on julkaissut mm. seitsemän runokokoelmaa, kolme romaania ja lukuisia lastenkirjoja eri kuvittajien kanssa. Seitsemään veljekseen pohjautuvasta Wenla Männistö -romaanista (2014) tehtiin kuunnelma ja näyttämösovituksia. Mennään jo naapuriin -lastenkirjan (2017) pohjalta Katajavuori ja kuvittaja Salla Savolainen kehittivät toiminnallisen kuvitusnäyttelykiertueen 2017-2019.

Katajavuori on kirjoittanut kolumneja (Hyvä terveys, Lapsen maailma, Helsingin Sanomat, Kirkko ja kaupunki) sekä laulunsanoituksia Vuokko Hovatta Kolmisin -yhtyeelle. Hän on opettanut kirjoittamista Sodankylässä Lapin kirjallisuusseuran kursseilla ja Taivalkosken Päätalo-päivillä. Katajavuori tekee myös kuunnelmia ja radiofeaturea.

Katajavuoren runoja on käännetty lähes kolmellekymmenelle kielelle ja lastenkirjoja saksaksi ja tanskaksi. Hän on osallistunut kansainvälisiin runokäännöstyöpajoihin ja esiintynyt kirjallisuustapahtumissa ympäri maailmaa, niin Euroopassa, Aasiassa kuin Amerikoissakin.

Lue lisää
  • Einari Vuorela -ehdokkuus

    2001 runokokoelmasta Koko tarina
  • Runeberg-ehdokkuus

    2004 teoksesta Lahjat
  • Vuoden helsinkiläiskirjailija

    2015
  • WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto

    2017
  • Ylen Kirjojen Suomi -sarjojen (101 kirjaa ja Sadan vuoden kirjat tv- ja radio-ohjelmat) juhlavuoden kirja

    2017 lastenkirjasta Mennään jo naapuriin
  • Tanssiva karhu -palkinnon ehdokkuus

    2018 runokokoelmasta Maailma tuulenkaatama
  • Runeberg Junior -ehdokkuus

    2018 lastenkirjasta Mennään jo naapuriin
  • Punni-palkinto

    2018 lastenkirjasta Mennään jo naapuriin
  • Alfred Kordelinin palkinto

    2018
  • Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon ehdokkuus

    2022 lastenkirjasta Oravien sota
Palkinnot ja ehdokkuudet