Sandra Brown

Sandra Brown on toiminut mm. valokuvamallina, näyttelijättärenä ja tv-tähtenä. 1990-luvulla hän on noussut Yhdysvalloissa naistenviihteen kiistattomaksi tähdeksi.

Hän on kirjoittanut yli 70 romaania, joista 56 on yltänyt New York Timesin bestsellerlistalle parhaimmillaan kolme yhtä aikaa. Hänen teoksiaan on käännetty yli 30 kielelle ja painettu yli 60 miljoonaa kappaletta.

Hänen menestysreseptinsä sisältää kiihkeitä tunteita ja äkkinäisiä juonenkäänteitä, häikäilemättömiä rikoksia ja polttavaa intohimoa. Jokainen kirja tarjoaa People-lehden mukaan arvaamattoman yllätyksen, ja ”lukijasta tuntuu kuin hän olisi ajanut yhdellä maailman hurjimmista vuoristoradoista”.

Sandra Brown on syntynyt ja kasvanut Texasissa ja asuu siellä edelleenkin, mutta hänellä on myös loma-asunto Etelä-Carolinassa.

Lue lisää