Hyppää sisältöön

Annie Rigg

Kasvisruokamaanantai

Pienilläkin teoilla voidaan muuttaa maailmaa. Kasvisruokamaanantai innostaa vannoutuneimmankin lihansyöjän kokeilemaan herkullisia ja monipuolisia kasvisruokia, ainakin kerran viikossa!

Vuonna 2009 Paul McCartney aloitti tyttäriensä Stellan ja Maryn kanssa Meat free Monday -kampanjan, jonka tarkoituksena on saada ihmiset luopumaan lihasta yhtenä päivänä viikossa, sillä lihantuotannossa syntyy merkittävä osa maailman hiilidioksidipäästöistä. Tämän tavoitteen tukemiseksi on nyt julkaistu keittokirja, joka on täynnä toinen toistaan houkuttelevampia kasvisruokareseptejä.

Kirjassa on täydellinen menu aamiaisesta päivälliseen vuoden jokaiselle maanantaille, välipaloja ja jälkiruokia unohtamatta. Reseptit seuraavat vuoden kulkua, joten niiden ainekset ovat aina parhaimmillaan. Mukana on reseptejä niin Paul ja Stella McCartneylta kuin monilta huippukokeilta ja julkkiksiltakin, kuten Tom Aikensilta, Nick Sandlerilta, Twiggyltä, Kevin Spaceylta ja Vivienne Westwoodilta.