Hyppää sisältöön

Arttu Toivonen, Kimmo Taskinen

Timantteja autotallissa

Autotehtaat ovat aina suunnitelleet tuotteensa ostavan yleisön tarpeiden pohjalta, olivat ne sitten emotionaalisia tai rationaalisia.

Matkimista on harrastettu läpi autoilun historian, ja arvokkaiden automerkkien ja mallien ideoita on kopioitu surutta myös halvempiin, suuren yleisön automalleihin.

Maksava asiakas on halunnut maistaa vähintään pienen puraisun verran ylemmän luokan elämäntapaa, ja valinnut autonsa kunkin aikakauden trendien mukaan, oli kyseessä sitten kromin määrä tai jalopuulistojen leveys kojetaulussa.

Arttu Toivonen Kimmo Taskinen

Kirjan tekijät suhtautuvat vanhoihin autoihin, niiden historiaan ja muotoiluun lämpimän ihailevasti.

Kimmo Taskinen Kimmo Taskinen

Muut teokset