Tunnustan lukeneeni

Tunnustan lukeneeni on Tammen virallisen epävirallinen podcast, jossa puhutaan kirjoista ja kirjojen vierestä, sieltä missä Kafka on rannalla, kuolema Venetsiassa ja kaikki mahdollista niin kauas kuin yötä riittää. Luvassa on ihastuksia, vihastuksia, paljastuksia ja tunnustuksia. Toimittajina he, jotka eivät useinkaan tiedä mitä tekevät, Helmi ja Oona.

Tästä löydät koottuna kaikki jaksot.

10. jakso: Nyrkkiä naisvihalle! (Evie Wyld: Me olemme susia & Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata)

Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata (suom. Kyllikki Villa) on feministinen klassikko, jonka julkaiseminen 1975 teki Märtasta sekä supertähden että hylkiön. Miten käy Evie Wyldin, jonka romaani Me olemme susia (suom. Aleksi Milonoff) on kuin nyrkki suoraan patriarkaatin naamaan?

Naisen asemasta maailmassa, jossa mies on kaiken mitta, napa ja juuri, tuohtumassa Oona ja Helmi. Verbaalisen käsirysyn, tylytyksen ja tilityksen ohessa pohditaan myös, oliko Edgar Allan Poe incel ja missä oli Jörn Donnerin muna, silloin kun sitä tarvittiin. Jos et ole vielä vihainen, et vain ole lukenut oikeita kirjoja.

9. jakso: Kun naisesta tulee maailman VHS-nauhuri (Hyppe Salmi: Aaltoja ja asiattomuuksia & Candace Bushnell: Onko vielä sinkkuelämää?)

Viiskyt on kuulemma uusi kolkyt, mutta helppoa sekään ei ole. Tunnustan lukeneeni ottaa käsittelyyn Hyppe Salmen Aaltoja ja asiattomuuksia -romaanin sekä Candace Bushnellin kirjan Onko vielä sinkkuelämää? (suom. Karoliina Timonen). Pinkit kannet lupaavat pirteää tavaraa, mutta keskustelu kääntyy välittömästi naisen elämää hallitseviin narratiiveihin ja siihen, kenen sääntöjen mukaan täällä oikein eletään.

Onneksi Tammen kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö Petra Maisonen latelee elämänviisauksia kuin Carrie Bradshaw ikään. Kun opettelee kiipeämään pois kuopasta, zero fucks given, saattaa täydellisyyden sijaan löytää vahingossa mielenrauhan. Jos kärsit ikäkriisistä, tämän haluat kuulla!

8. jakso: Kuin romaani mutta totta (Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti & Tara Westover: Opintiellä)

Jos palstamilleillä mitataan, tietokirjallisuus on kirjallisuuskeskustelun raastepöytä: ihan kiva olla olemassa, mutta ei kai tänne tätä varten tultu? Tunnustan lukeneeni korjaa asian perehtymällä porkkanaraastevariaatioiden lisäksi tämän hetken parhaaseen asiaproosaan. Lautasella Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti (suom. Maija Kauhanen) ja Tara Westoverin Opintiellä (suom. Tero Valkonen). Tarjolla myös kärsämötinktuuraa, irtoavia päitä ja katoavia kiveksiä – salonkikelpoista keskustelua koko rahalla, siis!

7. jakso: Elizabeth Strout isku pehmeään ytimeen

Pulitzer-palkittu Elizabeth Strout on kirjailija, jonka kirjoja pidetään tavattoman kohottavina – tai mahdottoman masentavina. Mistä se johtuu? Paradoksia purkamaan tarvittiin Stroutin suomentaja Kristiina Rikman, joka pitkän uransa myötä on kehittänyt erityisen herkän korvan paitsi naiseudelle myös elämälle ylipäätään. Onneksi hän tietää aika paljon myös kissoista ja karhuista, sillä luonnollisesti keskustelu harhautuu navetan taakse, missä odottaa joko seksuaalinen hekuma tai inkontinenssivaippa – tulkitsijasta riippuen. Tervetuloa mukaan päättämään, onko elämä kovaa mutta rakkaus kaikkein lujinta!

6. jakso: Kulissien takana

Vuoden viimeisessä jaksossa Tunnustan lukeneeni sukeltaa munatotitynnyrin pohjalle ja etsii sieltä vastauksia kuuntelijoiden kysymyksiin. Mitä toimituksessa oikeastaan tapahtuu? Millä perusteella kirjat valitaan? Kuka murhasi joulumielen?

Välkkyvät poronsarvet päässä keskustellaan myös volvofiktiosta, juoruilusta, brassailusta ja lukematta jättämisestä. Lopussa kuullaan maailman kuivin lukusuositus ja vastaansanomaton vastaus kysymykseen, jota jokainen kirjojen ystävä on taatusti miettinyt ainakin kerran elämässään (ja murha mielessään). Lukekaatten loppuvuonna hyviä kirjoja ja pitäkäätten Esther the Wonder Pig poissa lautaseltanne.

5. jakso: Kazuo Ishiguron Surullinen pianisti – mestariteos vai silkkaa sikailua?

Kun Kazuo Ishiguron The Unconsoled -romaani ilmestyi 1995, hänen suomalainen kustantajansa sai sätkyn. (Oletettavasti.) Tuleva nobelisti oli haistattanut pitkät roolilleen hillityn toiseuden asiantuntijana. Herkkää japanilaista tussimaalausta muistuttavan romaanin sijaan käsillä oli suuren yleisön odotuksille keskisormea näyttävä sikailu. Ei tällaista Keltaiseen kirjastoon!

Samaan aikaan suomentaja Helene Bützow kulki omaa polkuaan halki kirjallisuuden lumotun seudun. Hän – ja keskimäärin puolet kirjallisuusmaailmasta – olivat sitä mieltä, että romaani on mestariteos. Nyt, 24 vuotta myöhemmin, Helene on vihdoin saanut suomentaa Surullinen pianistin. Hänen kanssaan käymme nyt käsikoukkua kuiluun, joka häämöttää sen illuusion takana, että voimme täysin ymmärtää tätä maailmaa. Pohjalla saattaa odottaa – päärynä?

4. jakso: Barrikadeille, mars! (Maja Lunde: Sininen / Édouard Louis: Ei enää Eddy)

Maailma palaa, mutta näkyykö se kirjallisuudessa? Tunnustan lukeneeni ryhtyy kylmän viileään analyysiin, mutta päätyy vaatimaan vallankumousta ensimmäisen minuutin aikana. Käsi tiukasti patriarkaatin kurkulla keskustelemme Maja Lunden Ilmastokvartetti-sarjasta, Édouard Louis’n Ei enää Eddystä, autofiktiotrendistä, bensan vanhenemisesta ja vähän myös Stockmannin kanta-asiakaskasseista.

3. jakso: Äitini on alastonmalli ja muita lapsuuden lukukokemuksia

Valeriella on oma puhelin, Paula Drew’lla auto ja Hortensia-tädillä irtopää – ja kaikilla homma harvinaisen hyvin hallussa! Tunnustan lukeneeni ilahtuu löytäessään lukumenneisyydestään aktiivisia tyttöjä ja naisia, mutta lämpenee erityisesti huumeille ja noituudelle. Kynttilä pääkalloon palamaan: ikimuistoisen lastenkirjallisuuden lomasta saattaa löytyä vampyyriseksiä, kammottavia ruumiinvammoja ja tyttö joka järkytti maailmaa leikkaamalla tukkansa.

2. jakso: Onko pakko jos tulee paha mieli?

Monestiko olet tarttunut vakavaan kirjaan ja laskenut sen kiireesti kädestäsi? Jenny Erpenbeckin Mennä, meni, mennyt ja Margaret Atwoodin Orjattaresi ovat tärkeitä kirjoja painavista aiheista, mutta mitä tehdä, kun niihin ei millään haluaisi tarttua? Tunnustan lukeneeni analysoi tilannetta keskustelemalla mm. Kardashianeista, mieskirjallisuudesta ja platform-lenkkareista.

1. jakso: Onko kirja AINA parempi kuin elokuva?

Andre Acimanin Kutsu minua nimelläsi ja Stephen Kingin Uinu, uinu, lemmikkini ovat loistavia kirjoja, mutta entäs niiden elokuvasovitukset? Seksihelteiseksi yltyvän keskustelun ytimessä ovat rivo persikka, kolmen minuutin mirri ja merimieskapakka, jossa vierailijaa saattaa odottaa epämieluisa yllätys. Tai miten sen nyt ottaa.