Elina Rouhiaisen palkitusta nuortenkirjatrilogiasta tv-sarja
19.4.2018
Elina Rouhiaisen urbaanista fantasiatrilogiasta tehdään tv-sarja. Väki-trilogian ensimmäinen osa Muistojenlukija on tämän vuoden Topelius-palkinnon voittaja sekä Tulenkantaja-ehdokas.
”Kirjoittaessani Väen ensimmäistä osaa en tiennyt yhtään, pidettäisiinkö siitä vai ei. Olenkin tavattoman iloinen ja otettu kirjan herättämästä innostuksesta ja tv-sarjasopimuksesta. Vaikuttaa siltä, että tarina on onnistunut löytämään juuri oikeat ihmiset. En malta odottaa, että pääsen seuraamaan projektin edistymistä”, sanoo kirjailija Elina Rouhiainen.
”Elina Rouhiainen on onnistunut luomaan uniikin nuorempia kohderyhmiä puhuttelevan maailman, jonka kansainväliset mahdollisuudet ovat jo sisäänrakennettuina mukana tarinassa. Koemme, että Väki-trilogia taipuu erinomaisesti myös tv-sarjan muotoon ja odotamme innolla yhteistyötä”, sanoo Riina Kullas, Moskiton toimitusjohtaja.
Suomessa trilogian julkaisee Tammi, ja kirjasarjan seuraava osa, Aistienvartija, ilmestyy syksyllä 2018.
”Väki-trilogiassa kohtaavat Rouhiaisen tarinankerronnan lahja, hänen kykynsä kirjoittaa samaistuttavia henkilöhahmoja sekä ajankohtainen, lukijoita puhutteleva tematiikka. Tarinamaailman urbaani fantasia on nuortenkirjallisuudessa juuri nyt kansainvälisesti erittäin suosittua. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että Elina Rouhiaisen kirjasarja on saamassa uusia, laajoja yleisöjä tavoittavia muotoja”, riemuitsee Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Saara Tiuraniemi.
Moskito muodostaa yhdessä Production Housen ja Grillifilmsin kanssa Nice Entertainment Finlandin, joka on osa kansainvälistä Nice Entertainment Group -konsernia. Tuotantoyhtiön sarjoihin kuuluu muun muassa globaalisti menestynyt Mustat lesket -tv-sarja.
Kaiken omistaa Väki-kirjasarjan tuotteistus- ja tv-oikeudet. Kaiken on tarinankerrontaan elokuvien, sarjojen, kirjajulkaisun ja digitaalisten tuotteiden kautta keskittynyt yritys.
Lisätietoja:
Laura Kärppä | viestintäpäällikkö | Kaiken Entertainment Oy
[email protected] | 0400 89 53 98