Esko-Pekka Tiitinen sai Tirlittan-palkinnon
8.10.2017
Kirjailija ja kuvataiteilija Esko-Pekka Tiitinen sai Kirjailijaliiton myöntämän lasten- ja nuortenkirjallisuuden Tirlittan-palkinnon Turun Kirjamessuilla 8. lokakuuta 2017. Tiitisen tuorein teos, yhdessä sisarensa Tuula Tiitisen tekemä lastenkirja Pienenpieni ilmestyi keväällä.
Suomen Kirjailijaliiton lasten- ja nuortenkirjallisuuden Tirlittan-palkinto 2017 on myönnetty taiteilijaprofessori Esko-Pekka Tiitiselle (s. 1956).
Tiinen aloitti kirjailijanuransa vuonna 1981 runokokoelmalla Tämä kaikki voi tapahtua (Otava). Hänen tuorein teoksensa, yhdessä sisarensa Tuula Tiitisen tekemä lastenkirja Pienenpieni ilmestyi Tammen kustantamana huhtikuussa 2017. Siinä välissä Tiitinen on julkaissut huomattavan määrän lastenkirjallisuutta, lyriikkaa, draamaa ja proosaa kaiken ikäisille. Hänet tunnetaan myös kuvataiteilijana sekä musiikin ja teatterin tekijänä.
Tiitinen on kerännyt lukuisia ehdokkuuksia ja palkintoja, ja vuonna 2008 hän sai Finlandia Junior -palkinnon teoksestaan Villapäät (Tammi). Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille. Tuotannossaan ja toiminnassaan Tiitinen on korostanut erityisesti lapsen ja lapsuuden merkitystä.