Håkan Nesser ja Leena Lehtolainen kohtaavat Dekkarifestivaalilla – yleisölle maksuton verkkotapahtuma tuo pohjoismaiset dekkaristit syyskuussa yhteen

13.8.2020

Dekkarifestivaali järjestetään tänä vuonna neljän tunnin mittaisena livelähetyksenä lauantaina 19. syyskuuta. Maksuton lähetys Dekkarifestivaalin sivustolla alkaa kello 11.

Ruotsalaisista kirjailijavieraista festivaalilla esiintyvät Van Veeteren -romaaneistaan tunnettu ruotsalainen Håkan Nesser sekä vastikään 20. Maria Wern -dekkarinsa julkaissut Anna Jansson.

Kotimaisten rikoskirjailijoiden parhaimmistosta mukana ovat muun muassa kansainvälisen läpimurron kynnyksellä oleva Max Seeck, 15. Maria Kallio -romaaninsa vastikään julkaissut Leena Lehtolainen, viime vuosien Johtolanka-voittajat Arttu Tuominen ja Eva Frantz sekä käsikirjoittajanakin menestynyt Matti Laine.

Dekkarifestivaali on järjestetty aiemmin viisi kertaa. Viime vuonna yleisömäärä kohosi jo noin 450:ään. Olennainen osa tapahtumaa ovat olleet kirjailijoiden ja lukijoiden kohtaamiset. Tänä vuonna yleisö voi osallistua keskusteluihin lähettämällä kysymyksensä ennakkoon Dekkarifestivaalin sosiaalisen median kanavissa.

Dekkarifestivaalin järjestää Tammi. Tapahtumaan omat dekkaritähtensä tuovat Tammen lisäksi Bazar, Gummerus, Kustantamo S&S ja WSOY.

Ohjelma-aikataulu julkaistaan kokonaisuudessaan maanantaina 31. elokuuta festivaalin sivustolla:

http://dekkarifestivaali.fi/ohjelma/

 Dekkarifestivaalin 2020 esiintyjät

Patricia G. Bertényi (Tammi), Eva Frantz (S&S), Marko Hautala (Tammi), Anna Jansson (Gummerus), Matti Laine (Bazar), Leena Lehtolainen (Tammi), Seppo Mustaluoto (Gummerus), Håkan Nesser (Tammi), Kale Puonti (Bazar), Niko Rantsi (Tammi), Christian Rönnbacka (Bazar), Mirva Saukkola (Tammi), Max Seeck (Tammi), Jarkko Sipilä (Crimetime), Pauliina Susi (Tammi), Arttu Tuominen (WSOY)