Max Seeckin Hammurabin enkelit on myyty Saksaan

15.9.2016

Hammurabin enkelit on vetävästi kirjoitettu, häkellyttävän taitava esikoistrilleri, jonka vie mielellään mukanaan maailmalle. Olemme erittäin iloisia, että kovatasoinen saksalaiskustantamo Blanvalet innostui kirjasta yhtä paljon kuin me”, iloitsee kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck.

Blanvalet kustantaa saksaksi muun muassa Robert Galbraithia ja Paula Hawkinsia.

”Max Seeckin actiontrilleri kiihdyttää hengenvaaralliseen vauhtiin – kirjaa lukee yhtä lumoutuneena kuin istuisi elokuvateatterin tuolissa”, Beatrice Lampe Blanvaletilta sanoo.
 
Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisi Hammurabin enkelit elokuun lopussa ja se on herättänyt poikkeuksellista kiinnostusta myös kotimaassa.

Hammurabin enkelit on tiheätunnelmainen trilleri, jossa puolustusvoimien erityisasiantuntija Daniel Kuisma lähtee selvittämään yhdessä ulkoministeriössä työskentelevän Annika Lehdon kanssa mystisesti kadonneen suomalaisen tapausta. Kyseessä on kuitenkin monimutkaisempi tapaus kuin kukaan osasi aavistaa. Pian Jugoslavian sotaan liittyvät menneisyyden tapahtumat nousevat pintaan ja vaarassa on yhä useampi henki.

Max Seeck (s.1985) on helsinkiläinen myynnin ja markkinoinnin ammattilainen, joka toimii päivisin yritysvalmentajana ja kirjoittaa öisin musiikin säestämänä henkeäsalpaavia trillereitä. Hammurabin enkelit on Seeckin esikoisteos.
 
Lisätiedot:
Elina Ahlbäck Literary Agency
CEO Elina Ahlbäck
0400-512101
[email protected]

Max Seeckin haastattelupyynnöt:
Tammi, viestintäpäällikkö Satu-Maria Rastas
[email protected]

Arvostelukappaleet:
[email protected]