TIEDOTE: Litmanen 10 -kirjaa on myyty jo 20 000 kappaletta

23.9.2015

Kansainvälisesti merkittävän uran jalkapalloilijana tehnyt Jari Litmanen kertoo kirjassaan Litmanen 10 tarinansa ensimmäistä kertaa itse. Litmanen käy kirjassaan läpi matkaansa Lahden Reippaan juniorivuosista Mestarien liigan voittajaksi ja kansainväliseksi tähtipelaajaksi. Kuvitettu muistelmateos sisältää myös Litmasen lähipiirin pieniä kertomuksia ja näkemyksiä jalkapallolegendasta, tiedot Litmasen uran otteluista, tilastotietoa sekä pelaajakokoonpanot tärkeimmissä otteluissa.

Jari Litmanen nousi suomalaisen jalkapalloilun ensimmäiseksi kansainväliseksi supertähdeksi, kun hän vuonna 1995 voitti Mestarien liigan amsterdamilaisen Ajaxin riveissä. Samana vuonna hänet valittiin Suomessa Vuoden urheilijaksi ja hän sijoittui kolmanneksi Kultainen pallo -äänestyksessä, jossa etsittiin Euroopan parasta jalkapalloilijaa. Litmanen on valittu Suomen parhaaksi jalkapalloilijaksi yhdeksän kertaa. Hän on myös Suomen maajoukkueen entinen kapteeni, eniten otteluita pelannut ja eniten maaleja tehnyt pelaaja. Vuonna 2013 Helsingin Sanomien lukijat äänestivät Litmasen Suomen ”eläväksi kansallisaarteeksi”.

Lisätiedot

Viestintäpäällikkö Vilja Perttola, puh. 040 755 3319, [email protected]

Arvostelukappaleet: [email protected]

www.kirja.fi