Timo Parvelan Maukka ja Väykkä seikkailevat nyt Ylen Joulukalenterissa

30.11.2018

Kuva: Yle

Kirjailija Timo Parvelan luomat Maukka ja Väykkä hahmot ilahduttavat joulukuussa lapsia ja aikuisia Ylen Joulukalenterissa. Hauskassa ja tunnelmallisessa joulutarinassa päästään seuraamaan Pikku Kakkosestakin tuttuja eläinhahmoja ihmetyttävää joulua, sillä juhla ei ole Maukalle ja Väykälle entuudestaan tuttu.

Maukan ja Väykän ensimmäinen joulu kertoo ystävyksistä, jotka valmistautuvat viettämään kaikkien aikojen ensimmäistä jouluaan. Monet totutut ja meille tutut joulutraditiot ovat heille ihmeellisiä ja uusia. Joulutohinan keskellä Maukka ja Väykkä tulevat puolivahingossa synnyttäneeksi joululegendan, jonka maine on sittemmin levinnyt kautta koko maailman.

”Olemme halunneet luoda monitasoisen sadun, jossa on katsottavaa kaikenikäisille ja lopussa on tietysti jouluinen ihme”, kuvailee kirjailija Timo Parvela.

Joulukalenterissa kuullaan 13 Iiro Rantalan säveltämää laulua, jotka tekevät ohjelmasta joulumusikaalin.

 ”Iiron musiikki nostaa kalenterin aivan uudelle tasolle. Se säihkyy ja sädehtii ja yllättää. Kappaleiden joukossa on useampikin sellainen, joissa on jouluhittiainesta”, Parvela kertoo.

Timo Parvelan kirjoittamia Maukka ja Väykkä – kirjoja on ilmestynyt vuosien varrella jo yhdeksän ja niitä on käännetty useille eri kielille. Tarinoita on tehty mm. näytelmäsovituksia ja tv-sarja. Syksyllä 2018 Saksassa sai ensi-iltansa kaksi kirjoihin perustuvaa näytelmää. Parvela on käsikirjoittanut myös Ylen suositut Joulukalenterit Porokuiskaajan arvoitus (2014) ja Jäätävä seikkailu (2016).