Salla Simukka ja Maria Turtschaninoff kohtasivat nuoret lukijansa kansainvälisellä kirjallisuusfestivaalilla
10.11.2017
Suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus sai merkittävää kansainvälistä näkyvyyttä lokakuussa, kun Salla Simukka ja Maria Turtschaninoff kutsuttiin edustamaan Suomea ja eurooppalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kärkeä Hay-festivaalin Aarhus 2017 -tapahtumaan Tanskaan.
Suomen tämän hetken kansainvälisestikin tunnetuimpiin nuortenkirjailijoihin kuuluvat Salla Simukka ja Maria Turtschaninoff osallistuivat lokakuun lopulla Tanskassa järjestettyyn kansainväliseen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tapahtumaan Aarhus 2017. Osana Hay-festivaalia järjestetyssä tapahtumassa esiintyi kolmekymmentäyhdeksän kirjailijaa eri puolilta maailmaa.
Hay-festivaali on kansainvälisesti arvostettu, vuonna 1987 perustettu voittoa tavoittelematon tapahtumakonsepti. Eri puolella maailmaa järjestettävät kirjallisuustapahtumat keräävät noin 100 000 vuosittaista kävijää.
Aarhus 2017 -tapahtuma keräsi runsaan yleisön kuninkaallisia myöten
Yleisö ja kolmekymmentäyhdeksän kansainvälisesti menestynyttä lasten- ja nuortenkirjailijaa saivat mahdollisuuden kohdata toisensa lukuisissa eri tilaisuuksissa. Tapahtumassa järjestettiin yli 150 erilaista tilaisuutta neljän päivän aikana.
– On mahtava saada puhua omasta työstään myös muullekin kuin suomalaiselle yleisölle, ja ennen kaikkea tavata toisia kirjailijoita eri maista, kuvailee Salla Simukka.
Simukan mukaan yksi kansainvälisten tapahtumien mielenkiintoisimmasta annista on verrata erilaisia ja samanlaisia kokemuksia kirjailijana työskentelemisestä kollegoiden kanssa ja kuulla toisten ajatuksia työstään.
Tapahtuman avannut Tanskan kruununprinsessa Mary takasi tapahtumalle laajan medianäkyvyyden.
– Olin tosi vaikuttunut, miten hyvin festivaalit markkinoitiin yleisölle lapsista akateemiseen väkeen yhdessä kansainvälisten kirjailijoiden ja kuvittajien kanssa, kuvailee Maria Turtschaninoff tapahtuman onnistunutta viestintää.
Turtschaninoff tapasi myös prinsessa Maryn tapahtumassa, kun hän kutsui Turtschaninoffin ja muutaman muun kirjailijan avajaisten jälkeen järjestettyyn yksityistapaamiseen.
Kirjallisuus kiinnostaa nuoria ja sillä on merkitystä
Yksi Aarhus39-tapahtuman tavoitteista oli edistää lasten ja nuorten kiinnostusta kirjallisuuteen. Kaikki tapahtuma kirjailijavieraat kirjoittivat tarinan aiheesta ”matka”. Myös nuoret festivaalikävijät haastettiin kirjoittamaan oma tarina samasta aiheesta.
Kirjailijoiden tarinat koottiin kahteen antologiaan Quest ja Oddysey. Nuoret tutustuivat novelleihin ennakkoon ja pääsivät festivaaleilla keskustelemaan tarinoiden herättämistä ajatuksista kirjailijoiden kanssa.
– Olin tosi vaikuttunut, että 11-vuotiaat olivat lukeneet tarinani englanniksi, kertoo Turtschaninoff kohtaamisistaan yläasteikäisten kanssa.
Turtschaninoffin antologiatarina Travel Agency johdatteli lukijat kokemaan seikkailuita matkatoimisto tarjoamassa fantasiamaailmassa.
Salla Simukan lähes kaikissa teoksissa esiintyy sateenkaarihahmoja. Hänen antologiatarinansa Distance ei tehnyt tässä poikkeusta.
Simukka myös osallistui festivaaleilla keskustelutilaisuuteen norjalaisen Endre Lund Eriksenin ja itävaltalaisen Cornelia Travnicekin kanssa, sillä kaikkien kolmen antologiatarinat käsittelevät seksuaalisuutta ja sukupuolta jollakin normeista poikkeavalla tavalla.
– Kansainväliset kirjallisuustapahtumat muistuttavat vahvasti siitä, että kirjallisuus ja kirjojen rakastaminen ei tunne kieli- tai maarajoja, kertoo Salla Simukka tapahtuman jälkeisiä tunnelmia.
Simukan mukaan lapset ja nuoret ottivat kirjailijat hyvin vastaan. Hänen mukaansa nuoret kyselivät kirjailijantyöstä ja tulivat juttelemaan kirjailijahaaveistaan.
– Kaikki tämä valoi vahvaa uskoa siihen, että kirjallisuus kiinnostaa ja että sillä on merkitystä.
Kuvalähde: Katoni.fi
Lue lisää Aarhus 2017 -tapahtumasta
Marjoannika Nyman