Hyppää sisältöön

Elizabeth Strout (s. 1956) on kiitelty ja paljon luettu yhdysvaltalainen kirjailija. Hänet tunnetaan vahvana tarinankertojana, jonka teokset koskettavat taidokkaasti luoduilla henkilöhahmoillaan. Strout voitti vuonna 2009 Pulitzer-palkinnon teoksellaan Olive Kitteridge, josta on tehty Emmy-palkittu ja myös Suomessa ihastuttanut tv-minisarja. Pienoisromaani Nimeni on Lucy Barton oli monien muiden Stroutin teosten tavoin arvostelumenestys, joka nousi ansaitusti New York Timesin bestsellerlistan kärkeen. Elizabeth Strout on koulutukseltaan juristi. Hän on syntyisin Mainesta ja asuu nykyään New Yorkissa.

Kaikki taivaan sini -kirjoittajan haikeankaunis uutuus

Uutta lukemista

Kirjauutuuksia

Tammen syksy on täynnä mielenkiintoisia romaaneja, tietokirjoja, lastenkirjoja, runoja ja sarjakuvia. Tutustu luetteloon ja löydä itsellesi tuoretta luettavaa.

Haluatko kirjailijaksi?

Tammi on julkaissut korkeatasoista kotimaista ja käännettyä kirjallisuutta perustamisvuodestaan 1943 lähtien ja se on lasten ja nuorten kirjojen markkinajohtaja.