Arvoteos Tuulessa roihuaa maa sai kunniamaininnan Vuoden luontokirja -kilpailussa

28.11.2017

Tuulessa roihuaa maa -kansi

Antti Haatajan ja Pekka Sammallahden kirja Tuulessa roihuaa maa – Kertomus Lapista, jäisestä merestä ja Saamen kansasta on saanut kunniamaininnan WWF:n Vuoden luontokirja -kilpailussa. Teos on julkaistu Kustannusosakeyhtiö Tammen arvoteossarjassa ja siitä on painettu 1917 numeroitua kappaletta.

Tuulessa roihuaa maa on tarina Lapin ja Jäämeren huikeasta luonnosta ja ihmisestä karun tunturiylängön sylissä. Lukija seuraa kirjoittajia heidän matkoillaan tundralla, lohijoilla, Jäämerellä ja taiga-metsissä vuoden kaikkina aikoina – kaamoksen pimeydessä loistaville hangille ja yöttömän yön kiihkeään valoon.

Tarinassa seurataan muun muassa naalin ja tunturipöllön elämää sekä kalastajasaamelaista kulttuuria Tenolla, mutta kirja tarjoaa yksittäisiä tarinoita paljon syvemmän katsauksen ihmisen ja luonnon rinnakkaiseloon Euroopan viimeisissä erämaissa.

Palkinnon esiraati, WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder ja suojelujohtaja Jari Luukkonen, kehuvat perusteluissaan sitä, että luontokirjoja julkaistaan arvoteoksina.

”On hienoa, että luontokirja julkaistaan arvoteoksena. Kirja on upea kertomus pohjoisen kansan kulttuurista ja elämästä. Kirjan keskeisiä teemoja ovat arktinen ekosysteemi, ilmastonmuutos, ympäristön pirstaloituminen sekä alkuperäiskansan olot”, Luukkonen toteaa.

Tammen arvoteoksia painetaan vain rajattu, yksilöllisesti numeroitu ensipainos. Teokset ovat runsaasti ja monipuolisesti kuvitettuja, ja ne painetaan korkealuokkaiselle taidepainopaperille.

WWF:n vuoden luontokirja -palkintoja on jaettu vuodesta 1978 lähtien.

Lue lisää Tammen arvoteoksista